Evakkoperheen asettuminen Tuulokseen

Laina Hyytiä kertoo evakkoperheen asettumisesta Tuulokseen. Laina Hyytiän kirjoituksia on julkaistu 1980-luvun alussa Karjala-lehdessä nimimerkillä Anttilais Laina.  Kirjoitus on aikanaan lähetetty Kivennapaseuralle. Tätä kirjoitusta ei liene muualla julkaistu.  Martti Hyytiä luovutti käyttöön muutamia valokuvia kertomuksen täydentämiseksi. Lisäksi sain Kivennapaseuralle tallennettavaksi muutaman nauhoituksen, joissa Laina Hyytiä lukee laatimiaan tarinoita.  Laina  Hyytiä oli taitava sanan käyttäjä. Karjala-lehdessä julkaistut tarinat ja kertomukset ovat elävästi murteella kirjoitettuja. Tämän lisäksi hän osasi myös esittää vangitsevasti kirjoittamiaan tekstejä.  Laina Hyytiä oli mukana myös tekemässä Otto Toivosen kokoamaa kyläkirjaa ”Vuosisatainen kolmikylä” vuodelta 1988.

Arvi ja Laina Hyytiä sekä lapset Ritva ja Martti kotipihalla Kivennavalla vuonna 1938
Arvi ja Laina Hyytiä sekä lapset Ritva ja Martti kotipihalla Kivennavalla vuonna 1938. Kuvan omistaa Martti Hyytiä.

Kertomus siirtolaisperheen asettumisesta Tuulokseen

Evakkotaival vie aluksi Kivennavalta Juvan kautta Nummen pitäjään

Kotimme oli Kivennavan pitäjän Voipialan kylässä sijaitseva Hakalan talo. Kesällä vuonna 1944 olimme pakotetut jättämään uudelleen kotiseutumme. Siitä alkoi vaivalloinen evakkotaival. Ensin tulimme Juvan pitäjään ja sieltä sodan loputtua Nummen pitäjään Uudellamaalla. Syksy meni perheen isää, Arvia, varttuessa pois sieltä jostain. Arvi oli joutunut vielä Lappiin saksalaisia pois ajamaan. Lapin sodasta isä vapautui jouluksi 1944.

Laina_Hyytiän_kuvia_0017_korj_sp
Laina Hyytiän lapsuuden kotitalon Anttilan uusi sauna välirauhan aikaan Kivennavalla Voipialassa. Vasemmalta Rauha, Elisa, Laina, Mikko, Helvi, Vappu, Martti, Ritva, Kaarina ja Maria Hyytiä. Tällöin ei aavistettu, että lähtö kotiseudulta on taas pian edessä. Kuvan omistaa Martti Hyytiä.

Olimme kuin puulla päähän lyötyjä, mitenkä tästä eteenpäin? Siinä riitti pohtimista moneksi puhteeksi. Syksyllä olin ostanut pari lehmää, lampaita ja kanoja sekä porsaan. Menin töihin Nummen kansanhuoltotoimistoon ja Arvi jäi kotimieheksi. Hoiteli lapset ja karjan. Nummen isännät olisivat myyneet maata, mutta emme olleet vielä selvillä, miten tulisi menetellä. Ostaako vai ei. Keväällä saimme vuokramaata ja isä kävi kesällä rakennustöissä. Niitä oli paljon. Elimmehän vilkkainta jälleenrakennuksen aikaa.

Sitten vuonna 1946 soitin Asutushallitukseen ja ilmoitin, että emme ota tilaa Tuuloksesta, joka on määrätty sijoituskunnaksi. Otamme korvaukset rahana. Sieltä käskettiin tulla Helsinkiin neuvottelemaan. Asuntohallituksesta suosittelivat maanottoa ja sanoivat meidän olevan etusijalla, koska on ollut ennenkin maatila. Perheemme isä on rintamamies ja perheessämme oli silloin neljä lasta ja viides tulossa. Neuvoivat soittamaan Hauholle, jossa oli asutustoimisto. Sieltä vastattiin, että tiloja oli valmiiksi lohkottuna. Olette ensisijoilla ja seuraavassa kokouksessa määrätään tuleva tilanne.

Neuvotteluja tilan saamiseksi

Soitin lokakuussa ja kehotettiin odottamaan ilmoitusta tilasta. Meni joulu ja tammikuun lopulla 1947 jäin äitiyslomalle. Aikomukseni oli vielä soittaa, mutta työkiireiden takia jäi soittamatta. Luotin annettuun lupaukseen ja odotin ilmoitusta. Töihin menin jälleen helmikuussa ja sitten tuli jo maaliskuukin, mutta ilmoitusta tilan saannista vain ei vieläkään kuulunut. Jotkut kertoivat että Tuuloksessa on jo tilat jaettu. Jälleen puhelu Hauholle ja sieltä johtaja äreänä vastaa, että saatte kevätkokouksessa. Ei auttanut kuin vain varttua, kun korvauksia ei annettu. Olisimme ostaneet vapaasta kaupasta. Hauholla olisi Heikkilän isäntä myynyt maata . Olimme siellä evakossa talvisodan aikana. Niin myös Juvalta, jossa asuimme sodan aikana 1944 kolme kuukautta.

Jälleen soitto Asutushallitukseen ja viimein syyskuussa 1947 tuli ilmoitus, että tilat on luvattu Tuuloksesta Juttilan kylästä Toivoniemen maista Takasenjärven rannalta, isompi tila meille ja pienempi Matti-sedälle. Sain työstä parin päivän loman ja menimme tilan papereita allekirjoittamaan. Tulimme pyhäaamuna Tuuloksen kirkolle Lahdesta, jonne olimme tulleet yöjunalla. Juttilaan menevää autoa olisi pitänyt odottaa tunti, vaan emme malttaneet. Oli kiire paikkoja katsomaan ja niin kävelimme nuo kuusi kilometriä. Matti-sedällä oli taskussa tulitikkulaatikossa omenan siemeniä. Ne hän kylvi pellonlaitaan valmiiksi itämään. Kun paikat oli nähty takaisin jalan kirkolle. Sieltä olivat entiset naapurit saaneet maata, ja heillä olivat rakennustyöt täydessä käynnissä.

Maanantaina aamulla takaisin Juttilaan. Siellä Suomaan talossa piti olla allekirjoitustilaisuus kello kymmeneltä. Asutusneuvoja Tuusa tuli ja kun papereita tutkittiin, oli niistä papereista yliviivattu ne numerot, jotka oli meille ilmoitettu, ja luvattu saman talon maista toiselta puolelta kylää yhteinen tila Matti-sedän kanssa. Eiväthän veljekset sitä paperia allekirjoittaneet. Kummallakin oli ollut oma tila Kivennavalla, vaikka samasta talosta erotettuna. Jälleen menimme Hauholle kyselemään selvityksiä, että miten asiat ovat näin menneet. Siellä johtaja-agronomi käski painua ulos, ja sanoi, että hän täällä määrää.

Ei siis muuta kuin takaisin Nummelle ja Matti-setä Asikkalaan. Vaan enhän minä jättänyt asiaa keskeneräiseksi. Sisarusparven vanhimpana olin tottunut asioita hoitelemaan jäätyämme jo aivan pieninä orvoiksi. Kirjoitin Asutushallitukseen ja kysyin vahvistetuista lakipykälistä siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisen osalta. Seurasin mielestäni varsin tiiviisti meille siirtokarjalaisille tärkeitä asioita. Nyt kerroin, miten Hauhon asutustoimisto oli menetellyt ja millaisia perheitä tänne on sijoitettu. Samalla kerroin, että emme ota kylmää tilaa. Pyysin jälleen korvausta rahana, kun kerran emme tilaa saaneet. Suunnittelimme sellaistakin, että ostaisimme Nummelta pari hehtaaria maata ja rakentaisimme siihen omakotitalon. Kävisimme molemmat ansiotyössä kodin ulkopuolella. Koulutetaan lapset siellä. Olin nummelalaisten kanssa perustamassa yhteiskoulua, joka alkoi syksyllä vuonna 1946.

Tila saadaan Tuuloksesta

Vaihtui jälleen vuosi ja oli tammikuun 13. päivä, kun Hauholta tuli tieto tilasta. Jälleen kutsuttiin tilan hyväksymisen allekirjoitustilaisuuteen. Ehkä Asutushallituksesta oli otettu yhteyttä sinne, en tiedä. Kysyttiin kuitenkin, olimmeko sukua Vennamolle. Tähän mieheni vastasi, ettei tilaa hommata sukulaisuussuhteilla. Asiakirjat allekirjoitettiin ja saimme ne tilat, jotka meille oli aluksi luvattu. Asutussopimus allekirjoitettiin 23.1.1948. Samalla anoimme rakennuslupaa saunan rakentamista varten ja lupaa nauloille sekä sementille kuin myös etumaksua lehmien ja hevosen ostoon. Miehet kävivät kaatamassa rakennuspuita helmikuussa ja saimme rahat eläinten ostoon. Majoitus oli luvattu järjestää Tuuloksessa valmiiksi ja sitä aloinkin kysellä jo maaliskuun alusta lähtien. Matti-sedän perhe sai asunnon helpommin, kun heillä oli pieni perhe. Meillä oli viisi lasta ja asunnon saanti oli monen mutkan takana ja samoin eläinten suojat. Meille määrättiin asunto pitäjän vauraimmasta talosta, jossa asui vain vanha emäntä ja isäntä palvelijansa kanssa. Kun ilmoittivat isäntäväelle määräyksestä, lupasi emäntä antaa kirveestä, jos heille mennään. Ei meitä pakolla laitettu sinne asumaan.

Maaliskuun 23. päivänä ilmoitettiin, että saisimme majoituksen Taka-Laurin leivintuvasta. Niuran isäntäväki oli ystävällistä ja auttavaista. Etu-Laurin tuvassa oli tuolloin meneillään kankaankudonta ja kesäkuuksi suunniteltu vihkiäiset. Siinä syyt, joiden takia eivät voineet meitä tupaan majoittaa. Hevosille ja lehmille oli saatu suoja Etu-Laurin tallista.

Evakkoperhe muuttaa Nummelta sijoituskuntaansa Tuulokseen

Olin jäänyt pois töistä, kun Arvi lähti edeltä käsin 16. maaliskuuta Tuulokseen hevosen ja heinäkuorman kanssa. Hän asui niin kauan Etu-Laurin tuvassa, kun muu perhe tuli perässä. Naapurit Nummelta tulivat pakkausapulaisiksi ja illalla tytöt kansanhuollosta. Auto lastattiin täyteen ja kyllä tuosta kuormasta mahtoi tulla liiankin korkea. Mukana olivat myös lapset ja eläimet, niin myös vähän viljaa ja perunaa siellä vuokramaassa kasvanutta. Kyynelsilmin olimme puolin ja toisin, niin saattajat kuin lähtijät. Monin eri tavoin ja lahjoinkin meitä muistettiin. Lähtö oli todella haikea ja monesti muistelemme ilolla evakkoaikaamme Nummella.

Matkalla Nummelta Tuulokseen oli kommelluksia enemmän kuin tarpeeksi. Matkalla lapset, Masa ja Kati, meinasivat hermostua oloonsa pimeässä ressun alla. Lehmät pyrkivät heitä nuoleskelemaan ja koiran hoivaamisesta tahtoi tulla kinaa. Pääsimme sentään loppujen lopuksi onnellisesti perille ja Niuralla oli meille hyvä vastaanotto. Kelirikon ja pimeän takia purimme osan kuormasta erään mökin pihaan ja saatuamme lapset perille, lähdimme Niuran isännän ja naapurin kanssa hakemaan karjaa ja tavaroita. Arvi oli vielä takamailla puita ajamassa, vaan pian hänkin tuli ja niin saimme eläimet ja tavarat pois ennen pimeää. Lapset olivat saaneet ruokaa ja kaikkea hyvää talosta. Ruokin siis karjan ja lypsin lehmät. Tupa oli lämmitetty valmiiksi ja levitin vuodevaatteet lämpiämään. Tämä taival oli takana päin. Uupuneina kävimme levolle. Olimme jälleen yhdessä isän kanssa, paitsi Ritva, joka oli koulussa Lahdessa.

Sitten alkoivat rakennuspuuhat lupinensa kaikkinensa. Lupien piti olla järjestyksessä, vaan eivät olleet. Kaloisten saha oli myötämielinen siirtolaisille antaen sahausvuoroja iltaisin muun sahauksen päättyessä. Lauantaisin olin Arvin kanssa taaplaamassa. Kevättyöt pellolla olivat aikanaan vuorossa. Tulimmehan vasta kevättalvella ja siis kaikki syystyöt olivat tekemättä. Siemeniä saatiin omien lisäksi Niuralta ja Etu-Laurilta. Näin auttoivat uusia naapureita elämisen alkuun.

Tilapäiskoti tehtiin latoon

Kylvötöiden aikana tuli rakennuslupa, vaan naula- ja sementtilupa puuttui. Toukokuun lopussa vietiin karja laitumelle. Matkaa asunnolta laidunmaalle oli viisi kilometriä, joten muutimme sinne tilapäisasuntoon koko perhe. Arvi ja Masa olivat lähteneet sinne koulun loppumisen jälkeen asunnon tekoon. Tilalla oli yli 20 metriä pitkä vanha lato, joka oli koottu useammasta rakennuksesta ja katettu oljilla. Lato oli vanha ja heikkokuntoinen. Ensi töikseen tekivät sinne tervapaperista makuuhuoneen, etteivät hyttyset söisi. Seuraavan päivänä muutin lasten ja pienten eläinten kanssa, ja jälleen olimme yhdessä saman katon alla. Niuralta eivät olisi päästäneet lapsia, ja isäntäväki tuli myöhään katsomaan, kuinka tulemme toimeen uudessa tuvassamme. Osassa latoa oli lattiakin, joten hyvin kesäaikana me siellä selvisimme. Toiseen päähän latoa laitettiin karsinat sioille, vasikoille ja lampaille, niin myös orsi kanoille. Muuten saivat liikkua vapaina ja tuota etua toki käyttivätkin tapansa mukaan. Lehmät ja hevonen olivat ulkona. Ladon kattoa paikattiin havuilla, mutta kun tuli sade tuli vesi läpi makuukamarin katolle. Se alkoi painua pussille. Silloin isä pisti tervapaperiin reiän, jotta vesi pääsi valumaan pois ja piti ämpäriä alla, jottei vesi tullut lasten päälle heidän nukkuessaan. Näin sadeöinä.

Tuo kesäkuu oli kylmänpuoleinen. Kylminä öinä lapsilla oli kintaat kädessä ja villamyssy päässä. Sinä kesänä nukkui moni vieras kanssamme ladossa. Tulivat katsomaan, että mitenkä me viiden lapsen kanssa siellä kotiladossa asutaan. Tietä ei ollut, vaan kuljimme kiemurrellen pitkin pellon laitaa. Sen jokainen sarka oli eri pituinen. Se oli kotipolkumme. Keittiö oli kiven vieressä kuusen alla ja hellanpäällisen saimme ostettua anomallamme luvalla. Keittopaikalle laitettiin tervapaperista sadekatos. Siellä laitoimme ruokaa ja lapset paistoivat usein lettuja ja lauloivat, että eihän korvessa kuusen juuressa lettuja hellalla paisteta, mutta meillä paistetaan. Kovemmalla sateella oli puuhat lopetettava. Leivinuunin puuttuessa kävin kilometrin päässä naapurissa paistamassa leivän ja kävipä kolmetoistavuotias Ritvakin kuuden kilometrin päässä paistamassa vehnästä.

Saunatuvan rakentamisesta aloitettiin

Kun olimme päässet kotisille, alkoivat Arvi ja kymmenvuotias Martti kaivaa saunarakennuksen perustaa. Nauloja saatiin lainaksi Niuralta. Siten voivat tehdä laudoituksen, kun sementtiin ja nauloihin ei vielä oltu lupaa saatu. Kunnon sadesuojaa olisi kuitenkin tarvittu. Eräänä yönä oli kova sade, siinä tuo yö meni tavaroita peitellessä. Vettä vuosi useammasta kohdasta yritimme suojata ruokatavaroita kuin myös vaatteita ja huonekaluja. Kun majoitus oli saatu kuntoon, lähdin seuraavana maanantaiaamuna aamulypsyn jälkeen Hämeenlinnaan, josta noiden puuttuvien tavaranostolupien piti tulla. Monien vaiheiden jälkeen sain luvat, mutta koville se otti. Tuosta reissusta tulisi pitkä juttu. Sain siis meidän luvat mukaani ja vein ne osuusliikkeeseen. Samana päivänä toivat sementin ja naulat. Matti-sedän luvat tulivat seuraavan päivänä postissa. Myöhään illalla laskettiin perusta ja jokainen oli voimiensa muukaan työssä mukana ilolla ja innolla. Pieniä kiviäkin tarvittiin täytteeksi ja niitä toivat perheen pienimmät. Niin alkoi rakentamisen ensimmäinen osa: sauna, eteinen ja tupa.

Kylvötöiden aikaan Arvi oli ollut töissä muilla siirtolaisilla, joilla ei ollut omaa hevosta. He tulivat puolestaan meille apuun rakennuspuuhissa. Olivat asettuneet asumaan tänne jo aikaisemmin ja saaneet omat rakennuksensa asuttaviksi. Kun perusta kuivui, tuli Matti Hyttinen isän kaveriksi pariksi päiväksi kehikon tekoon. Martin kanssa naulasi seinät ja minä kantelin tyttöjen kanssa sahanpurua seinien väliin. Jaakkolais Eino tuli avuksi kattamiseen. Sinne vain lautoja kattojuoksujen päälle ja vuoteet niiden päälle, niin oli lapsille kuiva unitila. Nukkuihan siellä toki moni vieraskin. Tuvan välipohjan teon jälkeen oli muuraaminen ja heinäkin tekaistiin oikeana aikana. Niittokonetta kyselin maanviljelyskaupoista, mutta tilaus olisi pitänyt tehdä jo helmikuussa. Heillä oli ollut ilmoitus lehdessä, että tilanneiden tulee hakea koneensa lauantaihin mennessä. Mikäli jäisi joiltakin koneita hakematta, ne myytäisiin toisille ostajille, ja näin vain saimme niittokoneen. Sen ostamisen hoiti Topi. Hän oli linja-auton rahastaja, ja hoiteli siinä sivussa muiden posti- ja kaupunkiasioita. Topi oli invalidi, mutta muisti tarkasti kaikki asiat ja hoiteli ne huolellisesti, niin tämänkin koneasian. Päivälinjalta sain häneltä takaisin maksukuitin ja loputa rahat. Koneenkin saimme samana päivänä ja illalla sillä jo kaadettiin heinää. Siinä kävivät rinnatusten heinänkorjuu ja rakennustyöt. Heinää kylläkin tuli vähänlaisesti. Rannasta korjattiin lisäksi kaislikkoa.

Savupiipun muurauksen aikana isä joutui lähtemään naapuriin navettapaloa sammuttamaan. Lapsia varoitti koskemasta muuraukseen. Kuitenkin viisivuotiaalla, veljeni pojalla, Reijolla ja kolmivuotiaalla Erkkillämme oli kova halu nähdä, millainen reikä sinne oikein tulee. Pojat kiipesivät muurin vieressä olevan tiilikasan päälle kurkistamaan reikää ja kasan hajotessa alta vetivät muurauksen yläosan irti. Mitäpä mahtoi muurari tuumia palattuaan.

Ensimmäiset kahvit keitin uudessa tuvassa kolmantena elokuuta ja kuudentena paistoin leivät. Muuraus oli vielä liian kostea, joten sitä ei uskallettu tarpeeksi lämmittää. Askareet olivat kotoiset ja rakkaat; leipoa leipää omassa tuvassa. Se oli onnea, tokihan tuon muistan.

Hauhon kihut 1948 toivat paljon vieraita uuteen saunatupaan

Höylättyjä lautoja kattoon ja lattiaan ei saatu sahalla vallitsevan tungoksen takia. Myös paikkakuntalaiset olivat alkaneet rakennuspuuhansa kilvan siirtoväen kanssa. Katossa oli tervapaperia ja lattiassa irtolautoja juoksujen päällä. Hetekan saimme tupaan vieraita varten ja niitä oli elokuun alkupäivinä joka yö. Hauholla tuolloin olleet Kivennavan kihut toivat sukulaisia, tuttavia ja entisiä naapureita runsaasti uuteen tupaamme. Saunaan saimme uunin ja muuripadan paikoilleen elokuun loppupuolella ja silloin kylvettiin. Katossa oli vain tervapaperi ja telineiden päällä lautoja lauteina. Sentään olivat oman saunan löylyt verrattomat. Varottiin vain, ettei noista höyläämättömistä laudoista jäänyt tikkuja takamuksiin. Matti-setä kävi myös kokeilemassa meillä ensilöylyt.

Äänite 1980-luvun alusta: Laina Hyytiä lukee tekstinsä Omassa saunassa.

Latoon Arvi teki karjasuojan laudoista ja laittoi sahanpurua seinien täytteiksi. Siellä olivat lehmät, hevonen sekä kanat. Kovilla pakkasilla meinasi kylmä yllättää vastasyntyneen vasikan. Laitoin sille Ritvan vanhan blyysitakin päälle, niin että hihat tulivat etujalkoihin ja napit selästä kiinni. Hyvin selvisi pakkasten yli ja hyvä lehmä tuli. Hevonen varsoi myös samassa suojassa mutta vasta toukokuussa 1949. Silloin ei enää kylmä haitannut. Kevättalvella kaadoimme puita ja se oli raskasta hommaa. Karsiminen ja katkominen oli leikkiä. Kun Arvi oli ajanut puut sahalle, pääsin laittamaan ruokaa ja hoitamaan navettatöitä. Vauva oli syntynyt toukokuun alussa, siksi puiden kaato justeerilla oli tuntunut hankalalta. Kevätkylvöjä oli paljon, sillä melkein kaikki pellot oli kynnetty. Ne, jotka olivat ensimmäisenä keväänä kylvetty heinälle, kasvoivat hyvän apilan.

Kesällä 1949 Arvi rakensi ison liiterirakennuksen, alaosaan teki viljalaarit. Siellä olivat myös polttopuut ja maanviljelystyökalut sekä reet ja rattaat. Yhdessä nurkassa olivat pahnat ja ruumenet. Ylisillä, jossa oli riukulattia, olivat heinät ja kerput.

Vilja kasvoi hyvin. Siirtolaiset ostivat maamiesseuraansa puimakoneen yhteiskäyttöön ja sille palkattiin käyttäjä. Puitiin yhdessä naapureiden kanssa ja niin kävivät työt joutuisammin. Talvella – 50 oli jälleen tukkitöitä, kaatoa ja sahalle ajoa. Tällöin oli jo pystytetty sirkkelisaha lähemmäs metsiä, jossa sahattiin rakennustarpeita. Sahauksen aikana oli 9-vuotias Kati lapsenlikkana ja 12-vuotias Martti apuna lankkujen ja lautojen vastaanotossa. He olivat saaneet täksi ajaksi koulusta vapaata. Sahaajien päivällistunnin aikana kävin kotona ruokkimassa lapset ja lypsämässä juuri poikineet lehmät. Silloin lypsettiin kolme kertaa päivässä. Kerran takaisin juostessani muuan emäntä sivuuttaessaan sanoi, että neiti on laittanut haalarit päälle. Huikkasin vastaan, että olisihan sitä neiti, jos ei olisi kuutta lasta ja miestä. Sellaista se oli.

Isä Arvi sairastuu vakavasti

Kun olimme saaneet rakennustarvikkeet kotiin, tuli Arville yllättäen sairaus ja seitsemän viikon sairasloma. Jäin jatkamaan lasten kanssa rakennushommia ja kevätkylvöjä. Kylvöihin sain jonkin verran apua, mutta pääosan kylvin itse käsin. Koneita ei vielä ollut ja nuoret apulaiset eivät vielä osanneet. Maitotonkat kannoimme Martin kanssa pellon poikki tien sivuun ennen Martin kouluun lähtöä. Naapuri vei ne sieltä meijeriin. Silloin emme voineet viedä niitä hevosella, kun oli savinen pelto ja iso villi hevonen. Tien tekokin oli kovasti ajankohtainen ja annoimme sen vieraille urakaksi.

Toukokuun lopulla Arvi pääsi pois sairaalasta, mutta voimat olivat kokonaan poissa. Sinä kesänä ei Arvi kyennyt töihin. Elämä oli Arvilla vaikeaa. Kesäkuussa oli navetan muuraus. Sen perustan olivat vieraat tehneet urakalla. Muurauksen olimme antaneet myös urakalla vieraille tehtäväksi. Lapset lajittelivat tiiliä ja Arvi yritti olla apuna, mutta voimat eivät riittäneet.

Heinäkuussa Arvi jaksoi jo istua pellon pientareella ja neuvoi Martille heinän tekoa. Pojalla oli kova työ saada seipäät pystyyn savimaahan. Samaan aikaan meillä oli paikalla tuvan perustan kaivajat. Maaperä oli kivistä ja ampuminen ei oikein onnistunut. Meillä oli alkukesästä kuin sota myllertäisi. Ensin oli tien ampuminen, sitten räjäytettiin kiviä talon ja navetan perustuksilta. Kun kuului – ampu tulee, niin silloin lähti kukko ensimmäisenä metsään ja kanat perässä. Samoin lähtivät myös koira ja kissa. Hevonen pysähtyi ja painoi päänsä alas. Viisaita ovat eläimet.

Kun asuinrakennuksen perusta oli kaivettu, tuli tuttu mies laudoituksen tekoon ja lapset olivat valua laskettaessa kiviä kantamassa sementin jatkoksi. Savimaahan täytyi tehdä perusta tavallista syvemmälle. Rakennuksen koko oli 12,5 m x 9 m ja kellarin koko 4 m x 8 m. Eivät antaneet lupaa tehdä ilman kellaria ja savimaahan täytyi laittaa paljon salaojia. Siitäkin huolimatta tahtoo vieläkin keväisin tulla joskus vesi kellariin. Kiireisiä olivat tuolloin kesä ja syksy 1950. Raskaampana kaikista koimme isän vakavan sairastumisen. Sentään saimme syystyöt tehtyä ja Arvinkin paraneminen alkoi hiljalleen edistyä. Siitä saimme lisävoimia itse kukin.

Asuinrakennus valmistuu

Rakennustarvikkeet olivat lupien varassa ja kaupasta oli vaikea saada luvallakaan. Sementti oli tiukassa. Hämeenlinnan rautakaupat tulivat silloin hyvin tutuiksi. Joskus tein yllätyslöytöjä. Kaikki selvisi ajan kanssa ja isä parani talvella niin, että kykeni ajamaan Lammin Kataloisiin lautoja höylättäväksi. Niitä tarvitsimme asuinrakennuksen sisäkattoon ja vuoraukseen. Lattialankut vietiin kuorma-autolla. Sitten oli jälleen kevätkylvöt ja niiden jälkeen rakennuspuuhat. Keväällä saimme vielä pienen pojan. Hän kulki tyytyväisenä mukana korissaan kesällä ja syksyllä pellolla ja myös navetassa myöhemmin. Isällä oli apuna naapurin mies, joka harjoitteli rakennustöitä. Ja niin nousi kesän aikana asuinrakennus. Olisimme voineet muuttaa sinne syksyllä 1951, mutta emme hennoneet lähteä tutuksi ja rakkaaksi käyneestä saunatuvastamme. Se oli ensimmäinen kotimme monivaiheisen evakkotaipaleen jälkeen.

Kevättalvella isommat lapset muuttivat jo uuteen tupaan nukkumaan ja koko perhe muutti sinne toukokuussa. Ikävöin saunatupaa, ja jos oli iltaisin vapaata, niin kävin siellä istumassa ja pitämässä muisteluksia. Uusi rakennus tuntui aluksi niin isolta, että vierastin sitä. Saunatuvassa leivottiin ja tehtiin isompitöiset keitot ja laatikot. Kesäisin meillä oli usein 14 – 18 henkeä päivittäin syömässä. Piirakoita piti olla paljon ja vellikattila isonpuoleinen. Lapset söivät keittiössä ja aikuiset isossa tuvassa.

Martti Hyytiän kuvia_0008_sp
Uuden kotitilan uusi talousrakennus valmiina Tuuloksen Juttilassa. Kuva vuodelta 1952-53. Kuvan omistaa Martti Hyytiä.
Martti Hyytiän kuvia_0001a_sp
Uusi kotitupa valmiina Tuuloksen Juttilassa. Kuva vuosilta 1952-53. Kuvan omistaa Martti Hyytiä.

Saatuamme vuonna 1961 sähkön ostimme kotitarvemyllyn ja käytetyn puimakoneen. Tänne syrjäkylään oli sähköjen veto kallista. Vuosikymmenen lopulla laitettiin keskuslämmitys ja sisävessa. Pannuhuone oli laitettu jo kellariin rakennusvaiheessa. Kellariin tuli pesutilat suihkuineen ja ammeineen. Nyt vanhana sinne kulkeminen rappusia pitkin on vaikeaa. Nyt asumme täällä kotonamme Arvin kanssa kahden.

Asuttamisesta ja asettumisesta siirtolaisen silmin

Viranomaisten kanssa tuli kyllä toimeen, kunhan vain tiesi, mitä laki määrää siirtolaisten asiassa. Monimutkaisten asioitten suhteen saattoi joskus syntyä hankaluuksiakin. Neuvottelemalla ja kysymällä noista selvittiin. Paljon täällä puhuttiin keinottelusta ja lahjomisesta ja sellaiselta se joskus tuntuikin. Seurattuani asutustilojen ja tonttien tekoa olen ollut ihmeissäni, miksi parhaat pellot pilkottiin tonteiksi ja viljelystilat raivattiin korpiin ja soille. Kyllä useimmat tilat tehtiin syrjäkyliin ja elinkelvottomiksi. Kun lisäansioita ei ole ollut saatavilla, ovat tilat autioituneet. Täällä metsäkulmalla oli aikoinaan kuusi siirtolaisperhettä. Tiloista kolme oli maanviljelystiloja ja kolme pienviljelystilaa. Nyt olemme yksin. Kaikki toiset ovat lähteneet pois.

Toinen asia, mikä ihmetytti, miksi paikkakuntalaisten asuttamiselle tuli kiire yhtä aikaa siirtoväen kanssa. Olisihan tähän ollut tilaisuus ennen siirtoväen tuloa ja sen jälkeenkin, sillä olihan heillä jo oma katto päänsä päällä. Tuli sellainen kaaos, kun kaikkien piti toimia saman aikaisesti. Tuli tungosta sahalla, tuli puutetta rakennustarpeista sekä myös rakennusmiehistä.

Paikkakuntalaisten kanssa on tultu jotakuinkin hyvin toimeen. Pienet poikkeukset toki kuuluvat asiaan. Naapuriapua on aina saatu tarvittaessa ja pysyviä ystävyyssuhteita on solmittu. Kun alussa oli vaikeuksia melkein asiassa kuin asiassa, tuli apua paikkakunnan emäntien ja isäntien taholta. Viljojen puintiaikana autettiin mahdollisuuksien mukaan ja lainattiin meiltä puuttuvia välineitä. Kuka tuki ja kannusti mitenkin. Juhliinsa ovat paikkakuntalaiset kutsuneet kuin omia sukulaisiaan ja muistavat meidän merkkipäivät. Monet ottavat osaa iloihimme ja niin myös vastoinkäymisiin paremmin kuin entiset siirtolaiset.

Maanluovuttajien kanssa ei ollut suurempia erimielisyyksiä. Nuoret ovat sopeutuneet hyvin tähän kotiseutuunsa. Avioliittoja on solmittu paikallisten kanssa runsaasti. Meidänkin kaikki seitsemän lasta ovat avioituneet hämäläisten kanssa.

Jäljelle jäi kaipaus

Kaipaus Karjalaan kalvaa vieläkin päivin ja öin. Se ei jää mielestä hetkeksikään. Kysymys, miksi näin on käynyt, käy yli ymmärryksen. Mutta ei auta itku matkalaista, tyydy kohtaloosi, kun olet karjalaiseksi syntynyt. Lohduta itseäsi sillä, että voisi olla huonomminkin.

Tuuloksessa 1982   ”Karjalaismummo” (Laina Hyytiä)