Kannaksen Rajavartiosto

Monella kivennapalaisella on ollut jonkinlainen kosketus rajaan ja sen vartiointiin. Itsenäisyyden alkuvuosina rajavalvonnan järjestelyt hakivat Kannaksella muotoaan. Väliaikaiseksi tarkoitettu järjestely jatkui aina vuoteen 1936 saakka. Kannaksen rajan vartijat ovat eri ikäpolvien kivennapalaisille tulleet tutuiksi tullivartijoina, tullipoliiseina tai rajavartijoina.

Kannaksen rajan vartioinnin kehitys

Keväällä 1918 vapaussodan päätyttyä oli järjestettävä itsenäisen Suomen kaakkoisen rajan vartiointi. Rajavalvonta oli Kannaksella monen organisaation vastuulla. Keskeisiä toimijoita olivat armeijan joukko-osastot, Terijoen komendanttivirasto, suojeluskunnat, tulli sekä Etsivän keskuspoliisi. Rajavalvonnan järjestelyihin liittyi alkuvaiheessa monia toimivaltakiistoja.

Kesällä 1918 sotilaalliseen rajavastuuseen määrättiin 2. divisioona ja sen alaiset rykmentit. Joukko-osastoja avustivat paikalliset suojeluskunnat. Ensimmäinen vakituisesti rajan vartiointiin tarkoitettu joukko oli Terijoen rajavartiopataljoona. Sen yksiköt oli koottu 2. divisioonan rykmenteistä. Se koostui kuudesta komppaniasta ja Terijoella sijaitsevasta esikunnasta. Komppaniat oli sijoitettu pitkin Kannaksen maarajaa. Rajan vartioinnista vastasivat kenttävartiot. Sotilaspartiot liikkuivat kenttävartioiden välillä. Asevelvollisten kotiutumisajankohtina vartiointi heikkeni ja se jäi suojeluskuntien vastuulle. Vuoden 1918 lopussa Terijoen rajavartiopataljoona laajennettiin Käkisalmen läänin rykmentiksi, joka vastasi rajan vartioinnista vuoden 1920 loppuun.

Terijoen Rajavartiopataljoona tauolla 1919 – 20 (Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma, kuvaaja Jalmari Martikainen)
Terijoen Rajavartiopataljoonan upseeristo 1919 – 20 (Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma, kuvaaja Jalmari Martikainen)

Sotatila, rajan sulkeminen, 1918 sodan osapuolten jatkuva soluttautuminen rajan yli ja Venäjältä saapuvat pakolaiset aiheuttivat rajavalvonnalle ja järjestyksen pidolle suuria haasteita. Kannaksen väestö oli tottunut kulkemaan ja käymään kauppaa rajan yli. Suljettu raja jakoi sukuja rajan kahden puolen. Väestön kanssakäyminen jatkui suljetusta rajasta huolimatta. Rajakylissä Suomen puolella piti löytää korvaavia tulonlähteitä, kun luvallinen tavaranvienti rajan yli ja työssä käynti Pietarissa ei ollut enää mahdollista. Koska Pietarissa oli sekasortoisessa tilanteessa puute välttämättömistä hyödykkeistä ja elintarvikkeista, syntyi laaja salakuljetus. Osa siitä oli ammattimaista mutta useimmiten kyseessä oli pienimuotoinen oman elannon turvaaminen. Eri syistä johtuva luvaton rajan ylitys oli runsasta.

Ratsumestari Elfvengren (ensimmäinen vasemmalta) esikuntineen Raudun taistelun aikoihin 1918

Keväällä 1918 valkoisten joukkojen vallattua Kannaksen perustettiin Kannakselle erillinen sotilashallinnon alue, jonka nimeksi tuli aluksi Terijoen piirin komendantinvirasto. Ensimmäinen komendantti oli majuri Georg Elfvengren, jota seurasi muutaman viikon jälkeen reservin kapteeni Kai Donner. Järjestyksenpitoa ohjasivat ankarat määräykset, koska pelättiin punaisten ja bolsevikkien vastahyökkäystä. Elokuussa 1918 tehtävään tuli reservin kapteeni Kaarle Rantakari.

Syksyllä 1918 Valtioneuvosto erotti virallisesti Viipurin läänistä oman sotilashallintoalueen eli Suomen ja Venäjän rajamaan. Se käsitti Raudun, Metsäpirtin, Kivennavan, Terijoen, Uudenkirkon, Kuolemanjärven, Koiviston ja Muolaan pitäjät. Alueeseen liitettiin myöhemmin Sakkolan ja Valkjärven pitäjät. Terijoen piirin komendantti muuttui Suomen ja Venäjän Rajamaan komendantiksi. Komendantin velvollisuutena oli ylläpitää järjestystä ja valvoa turvallisuutta rajalla sekä rajamaassa. Hänellä oli laajat toimivaltuudet. Rajamaan poliisiviranomaiset ja suojeluskunnat olivat hänen alaisiaan ja valtion ja kuntien viranomaiset olivat velvolliset antamaan hänelle virka-apua. Lisäksi hänelle oli asetettava käyttöön riittävä määrä rajasotilaita. Komendantti toimi aluksi suoraan yleisesikunnan III osaston alaisuudessa. Tämä aiheutti ongelmia joukkojen käskyttämisessä rajanvalvontaan liittyvissä tehtävissä, koska ne olivat 2. divisioonan komentajan johdossa. Komentosuhteiden selkeyttämiseksi komendantti siirtyi maaliskuussa 1919 2. divisioonan alaisuuteen. Alueella oli voimassa sotatila.

Asevelvollisista koostuvan sotilasjoukon toiminta rajan vartioinnissa johti usein selkkauksiin paikallisen väestön kanssa. Kun lisäksi jotkut rajalle sijoitetut asevelvolliset alkoivat avustaa salaisia tavarankuljettajia, katsottiin, että asevelvolliset eivät olleet sopivia hoitamaan rajan vartiointia ja näin päädyttiin suunnittelemaan pelkästään värvätyn henkilöstön sijoittamista rajavartiotehtäviin. Rajalla toimi edelleen myös tullin alaisia tullivartijoita, vaikka varsinaisia tullaustehtäviä rajan sulkeuduttua ei ollutkaan. Tullilla oli Kannaksella ja Laatokalla 1918 kesällä 15 tullivartiota ja noin 100 miestä .

Oma lukunsa on Pohjois-Inkerin rykmentin osuus Suomen kaakkoisen rajan vartioinnissa. Kirjasalon tasavalta oli lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomen tuella Venäjästä eronnut inkeriläisten itsehallintoalue, joka oli tarkoitus liittää myöhemmin Suomeen muun Inkerinmaan kanssa. Kirjasalo sijaitsi Pohjois-Inkeriin lukeutuvassa Lempaalassa. Se muodosti ns. Kirjasalon kulmauksen, joka näkyi lovena Suomen vanhassa itärajassa Raudun ja Kivennavan välissä. Kirjasalon asevoimat koostui Pohjois-Inkerin Rykmentistä, jonka riveissä oli puolitoista tuhatta miestä. Rykmentti, sittemmin supistettu erikoispataljoona, puolusti Kirjasaloa bolsevikkeja vastaan ja suoritti rajapalvelusta 2. divisioonan ja rajakomendantin alaisuudessa epävirallisen Suomen valtakunnan rajan ulkopuolelta kesästä 1919 joulukuulle 1920.

Tarton rauha 1920 merkitsi iskua inkeriläisten itsenäistymishaaveille ja samalla inkeriläisten pakolaisvirtaa Suomen puolelle. Kun inkeriläiset pitivät yhteyttä tosiinsa rajan molemmin puolin, lisäsi tämä myös muutenkin runsasta luvatonta rajan ylitystä 20-luvulla.

Inkeriläisten pakolaisten tavaroita tarkastetaan Raasulin tullivartiolla, kun he yrittävät paluuta takaisin kotiseudulleen rajan taakse 1921 (Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma)

Kapteeni Rantakarin jälkeen komendanttina toimi uudelleen kapteeni Donner, jonka seuraaja oli everstiluutnantti Sarin. Hänen jälkeensä 1920 määrättiin rajakomendantiksi jääkärieverstiluutnantti  Erik Heinrichs, joka yhdessä silloisen venäjänvastaisen rajan tarkastajan Einari Rydmanin kanssa sai tehtäväksi järjestää Kannaksen rajan vartioinnin värvätyllä miehistöllä. Vuonna 1921 perustettiinkin kokonaan värvätyistä henkilöistä koostuva rajavartiojoukko, joka sai nimekseen Rajamaan tullipoliisi. Tullipoliisin päälliköksi määrättiin rajatarkastaja Rydman, joka toimi samalla Rajamaan komendantin alaisena osastopäällikkönä Rajamaan komendanttilaitoksessa. Tulliasemien lisäksi perustettiin nyt pitkin rajaa tullipoliisivartioita ja ne alistettiin paikallisten rajaviskaalien alaisuuteen. Vuoden 1921 aikana rajanvartioinnista huolehtivat jo yksinomaan värvätyt miehet, vakinaiset tullipoliisit ja tullivartijat.

Rajamaan tullipoliisin rajavartioita Kuuritsan suolla Kivennavalla 1920-luvulla (Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma)
Rajajoki, rajakomissio ja rajapylvään pystytys. Rajakomendantti Ilo Schroeder lapiomiehen takana suikka päässä (Kuva: Lappeenrannan museot, Wiipuri-museo)

Tässä vaiheessa nähtiin jo, että Rajamaan komendanttilaitoksen ja Tullipoliisin esikunnilla oli paljon samanluontoisia tehtäviä. Johtamisjärjestelyjen selkeyttäminen annettiin Heinrichsia Rajamaan komendanttina seuranneelle reservin kapteeni Ilo Schroederille. Terijoella sijainneet esikunnat yhdistettiin tammikuun 1. päivänä 1922 ja samalla perustettiin Kannaksen Rajavartiosto. Rajakomendantin apulaiseksi määrättiin entinen Tullipoliisin päällikkö Rydman.

Rajavartijoita Rajajoen rannalla Kivennavalla 1920-30 luvulla (Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma)

Kannaksen rajavartiosto jaettiin seitsemään alueeseen: Sirkiänsaaren, Raasulin, Lipolan, Joutselän, Kuokkalan, Terijoen ja Rannikon alueisiin. Alueiden päällikköinä toimivat pääosin rajaviskaalit. Yhdellä alueella oli päällikkönä tullipäällysmies ja yhdellä erikseen palkattu henkilö. Tässä muodossa Kannaksen rajavartiosto toimi aina kevääseen 1936 saakka. Tämä oli jakso, jolloin Kannaksen rajavartioston rajavalvonnan toimintatavat vakiintuivat. Samalla se oli aikaa, jolloin saatiin suitsittua runsasta salakuljetusta sekä osallistuttiin kumouksellisen toiminnan ja neuvostovakoilun soluttautumisen torjuntaan. Rajan vartiointi vaati myös tuona jaksona uhrinsa. Kahdeksan rajavartijaa sai surmansa virantoimituksessa, joista seitsemässä oli kyseessä pidätystilanne tai väijytys. Yhdessä tapauksessa oli kyseessä vahingonlaukaus ampumaharjoituksessa. Vuonna 1938 sai vielä Raasulissa surmansa yksi rajavartija venäläisen rajapartion laukauksista.

Rajavartija Eino Pöyhönen sai surmansa tällä paikalla tulitaistelussa kommunistien etappimiesten kanssa lähellä Korpikylää keväällä 1933. Puussa risti. (Kuvat:  Raimo Rannan kotiarkistosta, kuvaaja Uuno Peltoniemi?, kuvausajankohta 1936 – 38)

1930-luvulla nähtiin välttämättömäksi nivoa Kannaksen rajavartiosto tiiviimmin sotilaalliseen maanpuolustukseen. Se edellytti organisaatioon sotilaskoulutettua henkilöstöä. Kannaksen Rajavartiosto järjestettiin uudelleen. Pääosa tullihenkilöstöä siirrettiin 1.5.1936 maan eri tullikamareihin. Osa irtisanottiin. Tullilaitos luovutti rajalla olevat kiinteistönsä rajavartiostolle. Kannaksen rajavartiosto vakinaistettiin muiden Suomen rajavartiostojen tapaan sotilaalliseksi rajavartiostoksi. Se jaettiin viiteen joukkueeseen, joiden keskuspaikat olivat: Terijoki, Joutselkä, Lipola, Rautu ja Metsäpirtti. Esikunta oli Terijoella.

Riihiön vartion rajavartijat 1936 (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto, kuvaaja tuntematon)
Riihiön vartiorakennus (entinen tullivartio), jossa toinen pääty oli rajavartijoiden toimi- ja majoitustila ja toinen puoli oli aseman päällikön asunto. Rappusilla aseman päällikön puoliso ja vartion emäntä 1935 – 37. Tämä rakennus on vielä (ainakin 2008) olemassa Riihiössä tosin vapaa-ajan asunnoksi saneerattuna (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto, kuvaaja tuntematon)
Ristikiven vartio jonkinlaiselta tähystyslavalta kuvattuna 1936 – 38 (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto, Kuvaaja U. Peltoniemi)

Siirtyminen komppaniakokoonpanoon

Kesäkuun alussa 1938 Kannaksen Rajavartiosto siirtyi komppaniakokoonpanoon. Ensimmäisestä joukkueesta muodostettiin 1. komppania ja II ja III joukkueista 2. komppania ja IV ja V joukkueista 3. komppania. Kannaksen rajavartioston uudistamisessa sotilaalliseksi organisaatioksi keskeinen rooli oli sen komentajalla everstiluutnantti Kustaa Inkalalla. Uudistusten yhteydessä lakkautettiin pieniä vartioita lähinnä rannikon alueella.

Kannaksen rajavartioston Raudun komppanian miehiä harjoituksessa talvella 1939 (Museovirasto, Kansantieteen kuvakokoelma, kuvaaja Pekka Lyytinen)

Komppaniakokoonpanoon siirryttäessä Kannaksen Rajavartioston vahvuudeksi määrättiin 377 henkilöä. Rajavartiostolle kuuluivat seuraavat vakanssit: yksi everstiluutnantti, 4 kapteenia, 7 luutnanttia/vänrikkiä, yksi sotilasvirkamies, 9 vääpeliä, 34 kersanttia, 15 alikersanttia, 304 rajavartiomiehistöön kuuluvaa ja kaksi palkkiotoimihenkilöä (lääkärit). Tämä oli rajavartioston kirjavahvuus. Todellinen vahvuus oli pienempi. Esimerkiksi marraskuussa 1938 palveluksessa oli 347 henkeä. Lisäksi organisaatiouudistuksessa rajavartiostoon määrättiin kuuluvaksi 7 hevosta, yksi henkilöauto, kaksi kuorma-autoa ja yksi moottoripyörä

Henkilöstö jakautui esikuntaan ja kolmeen komppaniaan. Esikunta toimi Terijoella ja sen määrävahvuus oli 36 henkilöä. 1. Komppanian määrävahvuus oli 121 henkeä. 2. Komppanian määrävahvuus oli 108 henkeä ja 3. Komppanian 112 henkeä.

1.Komppanian toimipaikat olivat: Kuokkalan, Jukkolan, Puumalan, Inon, Vammelsuun, Rajajoen, Tulokkaan ja Somerikon vartiot. Komppanian komentopaikka oli Terijoella.

2.Komppanian toimipaikat olivat: Mustapohjan, Myllymäen, Tonterin, Lainojan, Ukonkorven Riihiön, Ristikiven ja Lipolan vartiot. Komppanian komentopaikka oli Joutselässä.

II Rajajoukkueen (myöh. 2.RajaK:n) komentopaikan yhteydessä olevan aseman väkeä rajapuomilla Joutselän Jäppisessä  vartiorakennuksen vierellä lähellä Rajajoen siltaa 1936, henkilöt vasemmalta V. Hasanen, K. Porrasmaa, T. Vesterinen, ltn Jaakko Markkola (jjoht/kpääll), T. Haittoniemi, T. Tähkäpää, M. Köykkä, M. Eloranta, Tuomas Kuortti, ja V. Ilonen. (Kuva Raimo Rannan kuva-arkistosta, kuvaaja U. Peltoniemi, nimet kirjan Rajan pinnassa s. 100 kuvan mukaan)

3. Komppanian toimipaikat olivat Vepsän, Kärsälän, Raasulin, Huhdin, Sirkiänsaaren, Korleen, Räikkölän, Tapparin ja Hatakkalan vartiot. Komppanian komentopaikka oli Raudussa.

Lisäksi organisaatiouudistuksessa 1938 perustettiin uutena myös Kivennavan vartio Kivennavan kirkonkylään. Se sijaitsi vuokratiloissa ns. Pohjolan talossa. Se kuului 2. Komppaniaan. Komppanian komentopaikkaa kaavailtiin myös siirrettäväksi Joutselästä Kivennavan kirkonkylään, koska Joutselkä sijaitsi aivan rajan tuntumassa. Ilmeisesti tilakysymysten takia tätä muutosta ei kuitenkaan tehty. Kivennavan kirkonkylän vartiosta luovuttiin syksyllä 1939. Vartioiden vahvuudet vaihtelivat vartion sijainnin ja valvontatehtävien mukaisesti. Isommilla vartioilla oli toistakymmentä rajavartijaa ja pienemmillä asemilla vahvuus oli vain 4 – 5 miestä.

Kivennavan vartion henkilöstöä kesällä 1939. Oikealla edessä Eino Ranta (Kuva: Raimo Rannan kotiarkisto, kuvaaja tuntematon)

Kannaksen Rajavartioston mieskohtaisena aseistuksena oli pääosin kiväärit. Vartiolla ryhmää kohti oli myös pari konepistoolia. Lisäksi asemilla oli henkilökohtaiseksi aseistuksesi jaossa pistooleja. Viipurin ja Sortavalan suojeluskuntapiireiltä 1938 saadut 12 kaksoisilmatorjuntakonekivääriä oli sijoitettu Vammelsuun, Kuokkalan, Rajajoen, Tulokkaan, Joutselän, Kivennavan, Tonterin, Lipolan, Raudun ja Hatakkalan asemille yksi kappale kuhunkin. Lisäksi Terijoella oli kaksi kappaletta.

Raskaat konekiväärit 09/32 yhteensä 11 kappaletta olivat Terijoen, Jukkolan,Kuokkalan, Joutselän, Myllymäen, Ukonkorven, Riihiön, Lipolan, Vepsän, Raasulin ja Sirkiänsaaren asemilla. Pikakiväärit yhteensä 11 kappaletta oli jaettu Terijoen, Puumalan, Rajajoen, Somerikon, Mustapohjan, Lainojan, Ristikiven, Kärsälän, Huhdin, Korleen ja, Räikkölän asemille.

Kannaksen Rajavartioston 3. komppanian miehiä harjoituksessa talvella 1939 Raudussa (Museovirasto, Kansantieteen kuvakokoelma, kuvaaja Pekka Lyytinen)

Rajajoukkojen vahventaminen ennen talvisotaa

Kannaksella sodan ajan suojajoukkoihin valmistauduttiin perustamaan kolmen olemassa olevan rajakomppanian lisäksi kuusi uutta rajakomppaniaa. Kaikkiin komppanioihin ei riittänyt rajavartiolaitoksen henkilökuntaa. Rajavartiolaitoksen henkilökunta sijoitettiin pääosin 1, 4. ja 5. Rajakomppaniaan ja loput komppaniat koostuivat pääosin reserviläisistä ja suojeluskuntalaisista. Sodan ajan organisaatiossa Uudenkirkon ryhmään sijoitettiin 1. ja 2. Rajakomppania, Muolaan ryhmään 3. ja 4. Rajakomppania, Lipolan ryhmään 5. Rajakomppania ja Raudun ryhmään 6., 7., 8 . ja 9. Rajakomppania. Talvisodassa suojajoukkovaiheen jälkeen komppanioista muodostettiin panssarintorjuntaan erikoistuneita osastoja.

Rajavartiosotamiehen arjesta ennen talviosotaa

Koulutusta

Leimallista Kannaksen rajavartiostossa oli 1936 vakinaistamisen jälkeen organisaation sotilaallistaminen ja henkilöstön koulutus. Muutaman kuukauden kestävä peruskoulutus rajavartijakurssilla antoi perustan. Koulutusta jatkettiin yksiköissä. Sen järjestäminen rajapalveluksen lomassa vaati paljon organisointia. Vakinaistamisen jälkeen luotiin sotilasorganisaatiolle tyypillinen yksityiskohtainen ohjeistus. Se kattoi vähitellen kaikki toimialat. Arkistoihin taltioiduista asiakirjoista välittyy pyrkimys luoda hyvin koulutettu ammattimaisesti toimiva eliittijoukko.

Rajakomppanian It-konekivääriharjoitus Lipolassa 1938 – 1939 (Kuvat: Raimo Rannan kotiarkisto, Kuvaaja U. Peltoniemi)

Vartiostossa järjestettiin taistelu- ja partiointiharjoitusten, liikuntakoulutuksen, sekä ase-ja ampumakoulutuksen lisäksi ainakin seuraavia kursseja: vilkkukurssi, viestikurssi, tähystys- ja taistelukurssi, ilmatorjuntakonekiväärikurssi ja ilmatorjuntapikakiväärikurssi. Kurssien kesto vaihteli muutamasta päivästä viikkoihin

Vartiointia, partiointia ja tähystystä

Rajasotamiehen arki koostui vartioinnista, partioinnista, viestipäivystyksestä sekä erilaisista vartioasemaan, asumiseen, varusteisiin, rajaan ja rajamerkkeihin liittyvistä huoltotöistä. Arkeen lomittuivat koulutuskurssit, harjoitukset, vapaapäivät ja lomat. Vartioasemilla oltiin valmiina myös antamaan virka-apua poliisille mm. järjestyksenpidossa. Lisäksi valvottiin metsästystä.

Vaikka sotilastiedustelu ei virallisesti kuulunut rajan vartiontiin, sitä tehtiin osana partiointia havainnoimalla rajan takaisia tapahtumia. Lisäksi seurattiin myös rajakylien asukkaiden toimia ja mielialoja ja oltiin yhteistyössä tiedon vaihdossa alueella toimivan Etsivän keskuspoliisin kanssa.

Partiointi jaettiin rajapartiointiin (rajantarkastus), sisämaan partiointiin, lähipartiointiin, erikoispartioihin, junapartioihin, asemapartioihin ja pimeänä aikana tehtyyn partiointiin.

Mitä näillä eri partioilla käytännössä tarkoitettiin, käy esimerkiksi selville II joukkueen johtajan laatimasta partio-ohjeesta Mustapohjan vartiolle talvikaudelle vuoden 1937 alusta. Ohessa ote ohjeesta.

Rajatarkastuspartio nro 1: Vartio – Rajapuomi n:o 75 – rajan suunnassa – Rajapuomi n:o 38 – Mustapohjan kylän kautta vartiolle

Sisämaapartio nro 2: Vartio – Tammiselkä – Kurkela – Karvala – Tammiselkä – Vartio

Sisämaapartio nro 3: Vartio – Tammiselkä – Jäppinen – Vehnämäki – Karvala – Tammiselkä – Vartio

Erikoispartio nro 4: Kulloinkin erikseen tehtävän mukaan määritettävä reitti osatehtävineen ja väijytyksineen

Lähipartio nro 5: 100 – 300 m:n säteellä vartion ympäristössä suoritettava vartiointi ja partiointi

Rajantarkastuspartioinnin toteutusohjeet:

  • näkösuojassa venäläisistä, aamulla aikaisin kun näkyvyys sallii, myös joskus yöllä
  • partioladun ja rajan väliin ei saa jäädä teitä, rajaviivan ja ladun väli on oltava koskematon
  • rajapaalut on kierrettävä päätepaikassa naapurivartioiden puolitse
  • kaikki merkittävät ja poikkeavat havainnot on kirjattava tarkasti ylös kellonaikoineen, koska esim. yliloikkaritapauksissa on jäänyt kirjaamatta havaintoja, joita olisi myöhemmin tarvittu esim. asian tutkinnan yhteydessä.”

Numeroitujen partioiden perusteella aseman päällikkö laati vuorolistan. Partioiden numerointia ja reittejä vaihdeltiin tietyin väliajoin.

Rajan aukoton vartiointi ei ollut kuitenkaan täysin mahdollista. Rajalinja oli kapea ja mutkainen. Rajajoen yli oli helppo kahlata. Piikkilankaesteitä ei ollut kuin paikoittain. Asutus ulottui paikoin aivan rajalinjalle. Rajan luvaton ylitys oli monin paikoin varsin helppoa.

Partiot pysäyttivät raja-alueella liikkuvia henkilöitä ja tarkastivat heidän henkilöllisyytensä. Vaadittavan henkilöllisyystodistuksen puuttuminen johti kuulusteluun. Pääosassa tapauksista ilman todistusta liikkunut kulkija vapautettiin heti alustavan kuulustelun jälkeen, kun luvan puuttumisen syy ja henkilöllisyys oli selvitetty. Rajakylien väestössä oli muutamia jääräpäitä, jotka eivät suostuneet lupia mukanaan kantamaan ja pääsivät kerta toisensa jälkeen selvittämään rajavartijoille papereiden puuttumista. Epäilyttävissä tapauksissa tehtiin tarkemmat kuulustelut ja toimitettiin pidätetty Etsivän keskuspoliisin tutkittavaksi.

Junapartiot tarkastivat junia ja niiden matkustajia ja asemapartiot toimivat rautatieasemilla. Toisinaan tarkastettiin liikennettä keskeisissä teiden risteyksissä. Asema- ja junapartiointiin osallistuivat vartioasemat, jotka toimivat rautateiden ja asemien tuntumassa.

Kannaksen Rajavartiosto teki vuonna 1937 yhteensä 182 pidätystä. Ne jakautuivat seuraavasti: rajan yli yrittäneitä 10, rajan yli saapuneita 10, passittomia 152, vakoilusta pidätettyjä 2 sekä muista rikoksista ja poliisin pyynnöstä pidätettyjä 8. Pidätysten määrä oli laskenut voimakkaasti 20-luvun lukemista.

Partiointiin liittyi tähystys, joka oli sekä rajavalvontaa että myös sotilastiedustelua. Tähystystiedustelun ohjeistus oli saatu Viipurista Armeijakunnan Esikunnalta, jonka tehtävänä oli Kannaksen alueen puolustuksen valmistelu. Tähystystiedustelu organisoitiin järjestelemällisesti, kun 1935 ja 1936 oli saatu havaintoja venäläisten aloittamista linnoitustöistä raja-alueella.

Rajajoki näkyy tähystysasemasta 1937 – 38 (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto, kuvaaja U. Peltoniemi)

Ohessa on tiivistetty ote maaliskuussa 1937 Kannaksen Rajavartioston esikunnan laatimasta pysyväiskäskystä vartioille tähystyspalveluksen järjestämiseksi rajalla.

Kannaksen Rajavartioston tulee suorittaa vakituisesti päivittäisen partioinnin yhteydessä tähystystä rajalla erikseen tätä tähystystä varten määrätyistä paikoista ”tähystysasemilta”. Tähystystoiminnassa on erotettava käsitteet väijytys ja tähystyspalvelus.

Väijytys on missä tahansa paikassa tapahtuvaa tilanteessa, jossa odotetaan rajanylityksen tapahtuvaksi tai mistä voidaan havainnoida venäläisten toimia, partiointia ym. pääsääntöisesti toimintaa. Väijytys tapahtuu salassa ja huomaamatta

Tähystyspalvelus tapahtuu tähystystä varten erikseen valitusta paikasta, josta on yleensä laaja näkymä rajalle ja rajan taakse.

Kaikki tähystysasemilta tehdyt havainnot merkitään tähystysasemien havaintokirjaan. Kaikki tähystystehtävät ovat samalla partiotehtäviä ja merkintään aina sen vuoksi myös partiokirjaan. Partioiden havaintokirjaan eli partiokirjaan merkitään kaikki ne havainnot, jotka on tehty varsinaisen partioimisen ja väijytyksen aikana. Tähystysasemien havaintokirjaan merkitään se osa havainnoista, joka on tehty tähystysasemista.

Varsinaisten tähystystornien lisäksi käyttöön otettavien tähystysasemien valinnan ja järjestelyiden valvonnan suorittaa kunkin joukkueen alueella joukkueen johtaja. Tähystysasemien tulee olla sellaisia, että niistä on verrattain laaja kiikaritähystyksen mahdollistava näköala raja-alueelle tai Venäjän puolelle, niin että se palvelee sekä rajan vartiointia, että tietojen hankkimista. Tähystysasemien lukumäärää joukkueen alueella on maastosta riippuvainen.

Tähystysasemat voivat olla jo olemassa olevissa tähystystorneissa, puussa lavoilla tai tikkailla, korkeissa rakennuksissa, mäkien huipuilla jne. Tähystysasemat tulee olla sellaisessa kunnossa, että tähystäminen käy mukavasti pitemmänkin ajan ja tähystäjä ei näy Venäjän puolelle. Tätä määräystä ei anneta sen vuoksi, että tähystäminen olisi rajasopimuksen vastainen teko, vaan jo sen vuoksi, että ainoastaan salassa pysyvä tähystys tuo kunnollisia tuloksia.

Tähystysasemat on nimettävä lähimmän rajapaalun osoittamalla numerolla. Kaikista käyttöön otetuista tähystysasemista tähystysaloineen tulee laatia peitepiirros. Joukkueen johtaja harkitsee ja käskee tähystyksen määrän ja ajankohdat partiotoiminnan yhteydessä.

Rajavartioston partioinnin yhteydessä tehdyillä tähystys- ja kuulohavainnolla saatiin myös osaltaan merkittävää tietoa rajan takaisista sotilaallisista valmisteluista ennen talvisotaa 1937- 1939. Tähystykseen osallistuivat rajan pinnassa ajoittain myös Kannaksella toimivat joukko-osastot Jääkäripataljoonat 1, 2 ja 4 niiden suunniteluilla sodanajan vastuualueilla sijaitsevilla tähystysasemilla. Lisäksi Jääkäripataljoona 3:n komennuskunnat pitivät tähystysharjoituksia vastuualueellaan olevalla Mustapohjan tornilla erityisesti kesäisin pataljoonan ollessa leirillä Kannaksella.

I joukkue, johon kuului 6 vartiota, raportoi toimintakertomuksessaan joulukuulta 1937 vartioinnista ja partioinnista seuraavasti:

Vartiopalvelusta yhteensä a) 744 tuntia ja b) 9 tuntia. Kohta a tarkoittaa Rajajoen siltavartiota läpi vuorokauden ja kohta b tarkoittaa Tyynen vartiolla 6.-7.12.37 klo 22.30 – 7.30 pidätetyn M. K:n vartioimista

I Joukkue teki 1052 partiota. Partioinnin kokonaiskesto oli 5886 tuntia ja partiomatkojen yhteenlaskettu matkapituus oli 8801 kilometriä.”

Huoltoa ja sisäpalvelusta

Huollon ja ns. sisäpalveluksen ohjeistus oli vallitsevan ajankohdan tapaan hyvin yksityiskohtainen ja tarkka. Niukasta varustuksesta tuli pitää hyvää huolta ja tarvikkeita ei sopinut tuhlailla. Esimiehet kantoivat huolta aseistuksen ja saappaiden kunnosta sekä alushousujen reikien paikkauksesta tarkastuksin. Ruoanlaitosta huolehti ulkopuolinen vartioille ruokakuntakohtaisesti palkattu emäntä. Apuvoimia oli saatettu palkata myös pyykinpesuun. Ohessa on ote 2. komppanian pysyväiskäskystä komppanian vartioille.

2./Kann.R:n pääsijoituspaikalla tapahtuvaa pyykinpesua varten jakaa talousaliupseeri joka kerta pyykinpesijälle erikseen tarvittavan saippuan. Pyykki vartioissa on jaettava miehistölle hyvin pestynä ja silitettynä. Silittämätöntä pyykkiä ei miehistölle saa jakaa. Pyykkinarut on pidettävä puhtaina, jottei pyykkien ruskettumista tapahdu. Keväällä on pyykki valkaistava auringonpaisteessa.

Vartioilla on käytettävä jo aiemmin annettujen pysyväiskäskyjen mukaisia pesuaineita. Vartiolla asuvalle miehistölle annetaan kuukauden alussa pesusaippuaksi kappale kullekin, jonka mies säilyttää kaapissaan. Jako tapahtuu vain, jos mies saippuaa haluaa. Pyykin, astioiden pesuun, saunasaippuaksi jaetaan vartioille saippuaa vartioilla asuvan miesvahvuuden mukaan kerran kuukaudessa, kuukauden alussa. Kaikkiin em. tarkoituksiin saa käyttää korkeintaan 1/4 kg miestä kohden kuukaudessa.”

Ristikiven vartion väkeä 1936. Henkilöt vasemmalta: jjoht ? (tn. resvänr Norovuori), rajakorpr Eino Kari, rjva Ekoluoma, vartion päällikkö rajaalik Kalle Olkkonen, rvja Eino Ranta, emäntä rva Olkkonen, rvja Tiikanen, emännän apul Sylvi Vaittinen (myöh. Ranta), rjva Antikainen, rjva Ahti Peltoniemi ja koiranpentu, ? (tn. rajavääp A Blomberg) (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto Kuvaaja U. Peltoniemi).

Poikamiehenä korpien keskellä

Rajavartioston vakinaistamisen yhteydessä tapahtui iso henkilöstön vaihdos, kun tullihenkilöstö siirtyi muualle ja Rajavartiokoulun 30.4.1936 Lieksassa päättyneeltä 8.Rajavartijakurssilta kaikki 56 valmistunutta nuorta miestä sijoitettiin Kannaksen rajavartioston asemille. Kannaksen Rajavartiosto järjesti myös itse oman rajavartijan peruskurssin saadakseen täydennettyä kokoonpanonsa sotilaskoulutetulla henkilöstöllä. Tämä nuorten miesten invaasio aiheutti häiriötilanteen rajan lähikylien seurustelumarkkinoilla. Vaikka kokonaisuutena paikallisen väestön ja rajavartijoiden välit olivat hyvät, saattoivat paikalliset nuorukaiset tehdä pientä kiusaa muualta tulleille nuorille rajavartijasotamiehille. Ote Riihiön vartion kuulustelupöytäkirjasta koskien rajavartijasotamies E B:n kiinteäsiteisten suksien katoamista:

Kuultava rv.stm E. B. oli lähtenyt 27.12.1938 rv.stm G. K:n kanssa vartiolta iltalomille suksilla Vehmaisten kylälle Vehmaisten maamiesseuran talolle. Siellä oli maamiesseuran järjestämät iltamat. Talolle oli saavuttu 22.30. Sukset oli jätetty pystyyn talon ikkunan viereen seinustalle, koska niille ei ollut mitään lukittua säilytyspaikkaa. Iltamien päätyttyä 24.00 sukset olivat kadonneet. Kuulustelijana toimi rv.kers E. L. Komppanian päällikön sijainen esittää päätettäväksi, että E.B korvaa sukset, koska ne olivat kadonneet palveluksen ulkopuolella.

Rajavartiosotamiehen tehtävää pidettiin poikamiehelle sopivana. Ohessa otteita Kannaksen rajavartioston komentajan päiväkäskystä naimalupa-asiasta kesällä 1939, jolloin jouduttiin siihen saakka lieventyneitä käytäntöjä perheellisten kotona asumisesta kiristämään ja muistuttamaan rajavartiopalveluksen luonteesta.

Kun rajavartiopalveluksen luonne vaatii, että rajavartiosotamiehet ovat yleensä poikamiehiä, on naimalupa-anomuksia tänne lähetettäessä huomioitava, että naimalupia myönnetään yleensä ainoastaan 3 vuotta Kann.R:ssä palvelleille rv.miehille ja silloinkin vai sellaisille rv.miehille, joiden palveluskelpoisuus ja käytös on kaikin puolin kiitettävää.”

Naimisissa olo ei saa millään tavoin haitata rajavartiopalvelusta, joka yleensä vaatii, että miehistö asuu koottuna vartioissa, ollakseen hälytyksen sattuessa ilman viivytyksiä ja täysvahvuisena johtajan käytettävissä.

Näin ollen voidaan vain rauhallisten olojen vallitessa sallia perheellisten rv.miesten asua vartioiden ulkopuolella siinä tapauksessa, että vartion jatkuva hoito, varmistus ja palveluksen säännöllinen suoritus ei siitä kärsi.”

Rajavartijoita sunnuntaikahvilla Ristikiven vartiolla (vasemmalta S. Ekoluoma, ?, E. Ranta) 1936-38 (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkistosta, kuvaaja U. Peltoniemi)

Raportit ja partiokirjat rajakylien elämän kuvaajina

Kannaksen Rajavartioston yksiköiden kuukausittain laaditut toimintakertomukset ja vartioasemien partio- ja tähystyskirjat antavat hyvän kuvan rajan vartioinnista ja lisäksi myös rajakylien tapahtumista. Partiokirjoja ei tosin ole säilynyt arkistoihin kuin muutamilta Kannaksen asemilta. Havainnot ja tapahtumakuvaukset ovat paikoin hyvinkin yksityiskohtaisia. Koulutuksessa oli rajavartijoille painotettu kaikenlaisten havaintojen muistiin merkitsemistä, koska niillä saattoi olla merkitystä tutkittaessa myöhemmin erilaisia rajatapahtumia. Säilyneistä partiokirjoista löytyy esimerkiksi tietoja, kuka kyläläinen on ollut milloinkin rajan läheisyydessä heinänteossa tai pöllejä karsimassa. Ohessa muutamia rajan kylien elämään liittyviä otteita toimintakertomuksista ja partiokirjoista.

Virka-avusta ja pelastustoimista:

Tulokkaan vartion alueella L:n kylässä asuvan V. T:n 3-vuotias tyttönen putosi 8.5.38 klo 8.50 kotinsa lähellä olevaan savikuoppaan, josta rv.kersantti E Nuora, rv.stm:t V Nikkanen ja V Evesti saivat hänet noin 5 minuutin kuluttua tajuttomana ylös. Edellä mainittujen Tulokkaan vartiomiesten noin yhden tunnin ajan kestäneen tekohengityksen vaikutuksesta tyttönen virkosi henkiin.

Raudun piirin nimismiehen pyynnöstä komennettiin Sirkiänsaaren vartiolta rv.korpraali Sorvalin johdolla rv.stm:t Pekkanen ja Koppanen palauttamaan järjestystä Sirkiänsaaren kylässä asuvan V. P:n häissä. Virka-avun anto kesti klo 21.00-21.30.

Rajavartija E. Ranta partiossa Kauksamon kirjastotalolla, jossa käynnissä iltamat 1936 – 38 (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto, kuvaaja ?)

Paikallisen väestön mielialoista ja tapahtumista

Kuokkalassa vilkkaassa toiminnassa erilaiset uskonlahkot pitäen usein kokouksiaan. Suurin on ”Helluntaiuskonlahkolaiset”, joiden pappina toimii E.S. Ollilasta. Toinen toimelias lahko on ”Herranlahko”, joiden pappina toimii M. H. Uudestakylästä.

Hackman Oy.n uitto Rajajoessa alkanut 28.4. ja siirtynyt II joukkueen alueelta I joukkueen alueelle. Uitossa on työnjohtaja ja 10 uittomiestä, joista 6:lla on uittopassi.

Soppikylässä asuvat R:t, S:t ja N:t ovat silmälläpidon alaisia.

Klo 11.20 seisoi henkilöauto V3366 Tammiselässä M P:n pihamaalla

Maanviljelijä K:n ladossa Mustapohjan kylässä talkootanssit klo 22- 01. Väkeä noin 50 henkeä.

B. T.:n talossa valvotaan klo 23.30.

Maanviljelijä K:lla Tammiselässä valot klo 22.30.

Talollisen E. M:n talossa valot klo 04.15.

22.1.1938 klo 16.00 tuli Kivennavan Soppikylästä olevan A. P:n tytär L. P. Kannaksen Osuuskaupan Siiranmäen myymälään, jossa kirjoitutti inkeriläisellä kauppa-apulaisella J. K:lla osoitteet kahteen kirjeeseen. Toinen kirje oli osoitettu T. P:lle Ensoon (On nykyään siellä töissä). Toinen tunnetulle kommunistille A. P:lle Venäjälle alla mainitulla osoitteella.

Pidätyksistä

24.10.1937 klo 10.55 toi talollinen M. N. rajalta ladostaan tapaamansa venäläisen rajavartijasotamiehen S. M. S:n, syntynyt xx.xx.xx Fhruskaja Oblasti’ssa. Pidätetty ja toimitettu vartiolta keskusvartion kautta Terijoelle. Rajaylitys oli tapahtunut rp nro 82 eteläpuolella 23.10. klo 20.00.

Säistä ja luonnonilmiöstä

Yö valoisa. Harvinaisen voimakkaat revontulet

Suhteista paikalliseen väestöön

18.4.38 klo 15-22 välisenä aikana kulki Huhdin vartion ohi useamman kerran edestakaisin noin 15 juovuksissa olevaa miestä laulaen ja hoilaten, minkä vartiopäällikkö katsoi mielenosoitukseksi vartiota kohtaan sekä 24.-25.4.38 klo 24.00 – 01.00 tuli Huhdin kylän poikia Sirkiänsaarelta iltamista ja saavuttuaan Huhdin vartion kohdalle huusivat: ”Tulkaa ulos tullimiehet, niin saatte selkäänne!” Tämän jälkeen he jatkoivat matkaansa. Muualla joukkueen alueella suhteet siviiliväestöön hyvät.

Joukkueenjohtaja katselee Tungelmajoen yli naapurin puolelle Raudussa. Sillasta on vielä jäljellä silta-arkut. 1937-1938 (Kuva: Raimo Rannan kuva-arkisto. Kuvaaja U. Peltoniemi. Kuva on jossakin yhteydessä määritetty virheellisesti Tonteriin, U Peltoniemen kirjassa paikaksi on mainittu Tungelmajoen silta)

Lopuksi

Haasteellisesta alusta ja 1918 jälkimainingeista huolimatta Kannaksen Rajavartiosto onnistui saavuttamaan vähitellen rajakylien väestön luottamuksen. Vaikka toisinaan on arvioitu Kannaksella 1936 saakka väliaikaisesti järjestettyä rajan vartiointia tehottomaksi, saattoi olla myös onni, että organisaatioon kuului alkuvaiheessa paljon paikallisen väestön tuntemaa tullihenkilöstöä. Tämä saattoi vaikuttaa siihen, että välit eivät kärjistyneet paikallisen väestön kanssa. Asioita osattiin katsoa välillä sopivasti läpi sormien, siviilimäisesti. Talvisodan alkaessa Kannaksen Rajavartiostosta oli kehittynyt ammattitaitoinen sotilaallinen joukko, jonka perustamat yksiköt hoitivat osuutensa talvisodassa kunniakkaasti, ensin suojataisteluissa ja sitten erillisinä panssaritorjuntaosastoina.

Teksti: Raimo Ranta

Tästä artikkelista on julkaistu loppuosa Kivennapalainen- lehdessä. Tässä on nyt koko artikkeli, joka on lähetetty lehden toimituskunnalle.

Lähteet:

  • Kannaksen Rajavartioston Esikunnan ja alayksiköiden asiakirjat 1935 – 1939 Kansallisarkiston Sörnäisten tomipisteessä
  • Max Engman: Raja, Karjan Kannas 1918- 1920, WSOY, 2007
  • Matti Kosonen – Juha Pohjonen: Isänmaan portinvartijat, Suomen rajojen vartiointi 1918-1994, Otava, 1994
  • Kaino Tuokko: Rajalla rauhatonta, 2000
  • Itärajan vartijat. Piirteitä rajavartiostojen 20-vuotistaipaleelta, 1939