Tulitaistelu rajalla

Kivennavan rajakylien elämään liittyivät itsenäisyyden alkuvuosina salakuljetus, rajaloikkarit, rajan kahden puolen jakautuneet suvut, keskinäinen epäily, kyräily, ilmiantajat ja väkivalta. Tilanteen taustalla olivat edeltävän sodan karut loppuselvittelyt, monien osalta näköalattomuus tulevaisuuteen, köyhyys ja suoranainen kurjuus sekä huoli jokapäiväisen leivän saannista. Monen perheen talous romahti Venäjän vallankumouksen ja rajan sulkeutumisen myötä, koska toimeentulo oli perustunut palvelujen tuottamiseen pietarilaisille. Kivennavalla muiden rajakuntien tapaan oli voimassa sotatila, joka kesti 1920 saakka. Pelättiin kommunismin leviämistä ja bolsevikkien sekä punaisten vastaiskua. Heimosotureiden tekemät sotaretket rajan taakse pohjoisempana Itä-Karjalaan tukien samalla Venäjällä vastavallankumouksellisia ja inkeriläisten kansannousu sekä samalla Kirjasalon tasavallan perustaminen kiristivät myös tunnelmia Kannaksella.

Raja oli kiinni, mutta siitä huolimatta rajalla oli vilkasta liikennettä sekä itään että länteen, luvatonta. Kaikenlaista tavaraa salakuljetettiin Pietariin – Petrogradiin, siellä oli pula kaikesta. Loikkareita oli molempiin suuntiin. Osa venäläisistä pakeni vallankumousta ja bolsevikkien vainoa. Inkeriläiset pakenivat rajan yli länteen itsehallinto- ja itsenäisyyshaaveidensa romahdettua bolsevikkien koston pelossa. Suomesta itään pakenivat 1918- sodassa hävinneiden punaisten puolella olleet etsintäkuulutetut ja toisaalta ne, jotka uskoivat uuden paremman maailman syntyvän Neuvostoliittoon. Paitsi ihmisten kulku ja tavaroiden kuljetus rajan yli oli kielletty, niin haluttiin myös estää aatteiden ja ideologioiden kulkeutuminen rajan yli.

Tilaus monimuotoiselle ihmisten, tavaroiden, ideologioiden ja tietojen salakuljetukselle oli olemassa ja sekava tilanne ja vaikeasti vartioitava raja tekivät olosuhteet otollisiksi. Etsivä Keskuspoliisi oli punonut rajan kyliin ja pitäjiin kattavan ilmiantajien ja urkkijoiden verkoston. Kiinnijäämisen riskistä huolimatta oli rajan olosuhteiden tuntijoilla kysyntää tavaroiden tai ihmisten salakuljettamiseksi. Aina ei voinut kuitenkaan olla varma, kuka oli kenenkin asialla ja minkä vuoksi. Toisilla oli motiivina raha ja toimeentulo sekä toisilla aate. Monilla vain huoli sukulaisista ja ystävistä rajan takana. Salakuljetus ja vierailut rajan yli olivat rajakylissä monesti laajasti hyväksyttyjä, tiedettyjä mutta vaiettuja tapahtumia, varsinkin jos ne liittyivät toimeentuloon. Toimintaan osallistuivat myös rajaa valvoneet asevelvolliset, suojeluskuntalaiset ja jossain määrin myös palkatut rajavartijat. Rajalla rauhattomuus jatkui aina 1920-luvun puoliväliin saakka, jolloin rajan tilanne alkoi vakiintua ja olosuhteet rauhoittua, kun rajanvartiointi amattimaistui.

Meille Kivennavan rajakylien nykyisille jälkipolville eivät vanhemmat polvet ole halunneet juuri tätä rajan kirojen maailmaa avata. Meidänkin on kuitenkin ehkä hyvä tietää millaisessa maailmassa monen rajakylän tuvassa elettiin – ehkä tahtomattaan – iltahämärän ja aamuhämärän välisinä aikoina, jännityksessä ja pelon vallassa palaisiko puoliso, veli tai poika luvattomalta retkeltä tai rajavartiotehtävästä ehjin nahoin ja hengissä. Seuraavassa yksi tarina monien joukosta.

”Rajavartija Lifländer, Johannes synt. 27.4.1898 Kivennavalla. Astui Kannaksen rajavartioston palvelukseen 1.5.1925. Sai surmansa yrittäessään pidättää rajan ylittäneitä kommunistiasiamiehiä näiden ampumasta luodista 1.7.1925. Haudattu Kivennavalle kotiseutunsa multaan. Vain kaksi kuukautta palveltuaan joutui tämä reipas ja iloinen rajamies uhraamaan henkensä tehtäväänsä täyttäessään.”

Näin on kirjoitettu sivulla 57 kirjassa Itärajan Vartijat, piirteitä rajavartiostojen 20- vuotistaipaleelta, vuodelta 1939 palvelustehtävissä surmansa saaneiden rajavartijoiden luettelossa.

Kirja on Rajamme vartija- lehden julkaisu Rajavartiolaitoksen 20-vuotispäivän kunniaksi (21.3.1939). Kirja ei ole varsinaisesti historiateos ja se kirjan esipuheessa todetaankin.

Se mitä rajalla tapahtui 1.7.1925 selviää tarkemmin tapauksen tutkintapöytäkirjoista. Onko sekään totuus, jää arvailujen varaan. Monet yhteensattumat antavat tilaa monenlaisille arveluille ja ainakin mielikuvitukselle. Rajalla kohtasivat kaksi saman kylän, Ahjärven, miestä, joista toinen kuoli. Tuskinpa rajamiesten partio meni sattumalta kyseiseen aikaan kyseiselle paikalle väijymään. Salakuljettajien joukossa oli myös miehiä, jotka olivat olleet mukana paikallisen suojeluskunnan harjoituksissa ja joilla oli läheiset suhteet kylän suojeluskunnan johtomiehiin.

Kun hieman enemmän raaputtaa pintaa, saavat aikoinaan musta – valkoinen- asetelmassa kirjoitetut lauseet rinnalleen erilaisia harmaita sävyjä.


 

TULITAISTELU RAJALLA

Keskiviikkona heinäkuun 1. päivänä 1925 iltapäivällä klo 14.15 ilmoitti Kivennavan piirin nimismies Nuutti Räty puhelimitse Terijoen poliisilaitoksen etsivälle osastolle, että edellisenä yönä, kun Riihiön rajavartioaseman päällysmies Filemon Nuora ja rajavartiosotilas Johannes Lifländer yrittivät Vehmaisten kylän ja Venäjän rajan välillä olevassa metsässä pidättää Venäjältä päin tulossa olevaa 4-5 miehistä salakuljetusosastoa, niin alkoivat salakuljettajat ampua rajavartijoita kohden, jolloin Ahjärveltä kotoisin oleva rajavartiosotamies Johannes Lifländer sai surmansa päähänsä osuneesta luodista. Päällysmies Filemon Nuora haavoittui saaden luodin jalkaansa. Salakuljettajat pääsivät pakenemaan. Nuora oli tuntenut salakuljettajien joukosta yhden talollisen poika MI:ksi Vehmaisten kylästä, muita hän ei tuntenut.

Riihiön rajavartioaseman päällysmies Filemon Nuora:

Lähdin kesäkuun 30. päivän iltana kello 6 yhdessä rajavartiosotamies Johannes Lifländerin kanssa vartiovuorolle. Kuljimme ensin Salon tietä Soppikylän tienhaaraan, josta käännyimme metsään ja tulimme Pitkäahon suolle, jonka ylitimme ja tulimme Pitkäahon polulle noin varttia vaille kahdeksan. Asetuimme polun varteen pitämään vahtia. Salakuljettajat käyttivät tätä reittiä. Illalla hiukan yli yhdentoista alkoikin rajalta päin metsästä kuulua askeleita ja rutinaa. Kohottauduin vahtipaikaltani seisomaan ja näin edessäni noin 10 metrin päässä miehen kulkemassa polulla. Ryntäsin miehen eteen ja huusin ”Seis tullitarkastus!” Silloin kauempaa metsästä ammuttiin kohti ja näin kaksi tai kolme miestä. Avasin tulen ampujia kohti. Samassa osui luoti jalkaani ja pysäyttämäni tuntematon mies yritti juosta pakoon, mutta sain häntä takista kiinni. Takki jäi käteen ja mies yritti jatkaa pakoa. Yritin lyödä häntä. En tiedä, osuiko lyönti, mutta mies kaatui maahan selälleen ja tunsin miehen MI:ksi Vehmaisten kylästä.

MI:n mukana olleet toiset miehet pääsivät pakenemaan, enkä heitä tuntenut. Samalla tuli Lifländer luokseni ja kerroin hänelle saaneeni luodin oikeaan jalkaan. Pyysin Lifländeriä vahtimaan maassa makaavaa MI:tä, kun aloin tutkia ampumahaavaa jalassani. Menin noin vajaan kymmenen metrin päässä olevalle kaatuneelle koivulle istumaan ja ryhdyin ottamaan saapasta pois oikeasta jalasta. Samassa kuului kaksi laukausta MI:n ja Lifländerin luota. Vedin saappaan takaisin jalkaan ja syöksyin ampumispaikalla samalla näin, että MI. oli lähtenyt pakoon metsään. Ammuin hänen peräänsä, mutta MI pääsi pakoon. Haavoittuneen jalan vuoksi en pystynyt häntä seuraamaan. Palasin Lifländerin luokse, joka makasi maassa vatsallaan. Käänsin hänet selälleen ja totesin hänet kuolleeksi. Lifländerin mauseri oli maassa hänen vieressään noin metrin päässä. Otin Lifländerin mauserin, MI:n filttihatun ja sadetakin ja lähdin ilmoittamaan tapahtuneesta vartiolle. Sieltä ilmoitin tapahtuneesta puhelimella Lipolan vartiolle aluepäällikkö Otto Rautiolle. Ajoin sitten hevosella Kivennavan kirkolle lääkärin apua saamaan. Lähetin heti vartiolta tapahtumapaikalle rajavartiosotamiehet EP:n ja TM:n.

Rajavartiosotilas TM Riihiön rajavartioasemalta:

Heinäkuun ensimmäisen päivän vastaisena yönä kello 1 palasi päällysmies Nuora vartiolle. Hän kertoi, että häntä oli ammuttu jalkaan ja rajavartiosotamies Lifländer oli ammuttu kuoliaaksi. Selvitettyään tapahtumapaikan Nuora määräsi minut ja sotamies EP:n sinne korjaamaan pois Lifländerin ruumiin. Paikalle saavuttuamme löysimme Lifländerin ruumiin makaamassa puun juurella selällään, luodin reiät vasemmassa poskessa ja vasemmalla puolella niskassa. Verta oli vuotanut haavoista maahan. Tarkastimme paikan, mutta mitään erikoista ei löytynyt. Kuljetimme ruumiin hevosella metsänvartija Häyrysen talolle.

Etsivä Adam Uutela:

Saatuamme ilmoituksen tapahtuneesta lähdin etsivä Paavo Reimanin kanssa välittömästi moottoripyörällä tapahtumapaikalle, joka oli Vehmaisten kylän alueella kruununpuistossa metsänvartija Häyrysen talon lähettyvillä korven läpi kulkevan niin sanotun Pitkäahon polun varrella noin viiden kilometrin päässä rajasta tiheässä metsikössä. Johannes Lifländerin ruumis oli korjattu jo paikalta pois, mutta paikkaa lähemmin tutkittaessa havaitsimme polkutien eteläpuolella noin viiden metrin päässä polusta maassa verta kahdessa paikkaa. Samalta paikalta oli aiemmin löydetty yksi harmaa filttihattu, yksi öljytty sadetakki, kaksi tyhjää hylsyä, joista toinen oli Mauser-pistoolin ja toinen suurikokoisen Colt-pistoolin. Samoin oli polun läheltä löydetty kolme pienempää tyhjää Mauser-pistoolin hylsyä ja siitä noin 10 – 15 metrin päästä rajalta päin kuusi isomman Mauser-pistoolin hylsyä.

Kuulustelupöytäkirja_ote2

Talollisen vaimo HI:

Mieheni oli ollut kotosalla kesäkuun 30. päivänä. Meillä ei ollut käynyt sinä päivänä ketään vieraita eikä myöskään edellisenä päivänä. Mieheni lähti illansuussa 5 – 6 maissa etsimään karjasta eksynyttä lehmää. Seuraavana päivänä aikaisin aamulla 4 – 5 maissa tulivat konstaapeli Rakkolainen ja aluepäällikkö Rautio kyselemään miestäni. Myöhemmin päivällä he tulivat uudestaan kyselemään miestäni. Jolloin kysyin, miksi he häntä kyselevät ja hakivat. Sain kuulla yöllisestä kahakasta salakuljettajien ja tullivartijain välillä. Kun miestäni ei ollut vieläkään kuulunut kotiin, aloin epäillä että miehelleni oli sattunut joku vahinko. En tiennyt, että mieheni olisi koskaan käynyt Venäjällä.

Talollinen TI:

Minulla on kolme poikaa, jotka kaikki työskentelevät kotosalla maatöissä. Olin 30. päivä puutöissä poikani M:n kanssa. Poika lähti pois töistä iltapäivällä neljän maissa kertomatta, mihin lähti. Seuraavan päivänä varhain aamulla 4 – 5 maissa tulivat konstaapeli Rakkolainen ja aluepäällikkö Rautio kotiimme. He kysyivät poikaani M:a. Kerroin, että M nukkuu kamarin puolella. Kun menin häntä sieltä hakemaan, M:n vaimo kertoi, että M oli lähtenyt edellisenä iltana eikä ollut vieläkään palannut. Sain myöhemmin kuulla että rajalla oli ollut kahakka tullilaisten ja salakuljettajien välillä. Kun poikaamme ei kuulunut kotiin eikä kukaan ollut hänestä mitään kuullut, aloin epäillä, että hänelle oli käynyt joku onnettomuus ja lähdin pyytämään kylältä apua poikani etsimiseksi.

Etsivä Antti Makkonen:

Kannaksen Rajavartioston esikunta pyysi 3. päivänä heinäkuuta virka-apua Etsivän Keskuspoliisin Terijoen alaosastolta 1.7. yöllä metsässä lähellä Kivennavan Vehmaisten kylää surmansa saaneen rajavartija Johannes Lifländerin todennäköisen surmaajan MI:n ruumiin löytöpaikalla tehtäviin tutkimuksiin. Matkustin ylietsivä Vikmanin kanssa rajavartioston vuokraamalla autolla 3. päivänä iltapäivällä kello 1 ruumiin löytöpaikalle. Mukana oli Kannaksen rajavartioston Mustamäen passitoimiston päällikkö Kaarlo Sihvola ja Terijoen poliisilaitoksen etsivä Adam Uutela. Hän oli tehnyt tapauksen tutkimuksia 1. ja 2. päivä heinäkuuta ja kuulustellut mm. haavoittunutta päällysmies Filemon Nuoraa. Vehmaisten kylässä tapasimme Kivennavan piirissä palvelevan poliisikonstaapeli Rakkolaisen, minkä jälkeen menimme yhdessä MI:n ruumiin löytöpaikalle, joka oli Vehmaisten kylästä lähes 4 kilometrin päässä. Paikkaa vartioi kaksi rajavartijaa, jotka oli asetettu paikalle sen jälkeen, kun tieto ruumiin löydöstä oli tullut Riihiön vartiolle.

Saavuttuamme ruumiin luo havaitsimme, että se makasi pensaikossa rajalle vievältä karjapolulta noin 50 metrin päässä oikealla kupeellaan, oikea käsi suora ja vasen käsi koukussa. Jalassa olivat lapikkaat, joiden varret olivat tiukasti sidottu kiinni nyöreillä polvien alapuolelta. Kello oli liivin vasemmassa alataskussa ja oikeassa takin sivutaskussa oli vanha linkkuveitsi. Muuta tavaraa ei ollut vaatteissa, taskuissa ja saappaissa, jotka vedettiin jalasta. Ruumista tarkasteltaessa havaittiin, että vasemmalla puolella olkapäätä ja oikealla puolella rinnassa 4 ja 5 kylkiluun kohdalla oli luodin jättämä reikä. Todennäköistä on, että luoti on mennyt läpi olkapäästä ja tullut ulos rinnasta. Päässä ei ollut kuin pieni naarmu, joka lienee aiheutunut siitä, kun vainaja kaatui lopulta maahan. Siihen nähden, että ruumis oli 300 metrin vaikeasti kuljettavan matkan päässä paikasta, jossa rajavartija Lifländer sai surmansa, on luultavaa, että vainaja kuoli sisäiseen verenvuotoon, koska vaatteet eivät olleet veressä eikä välillä ollut maassa havaittavissa verta.

Tämän jälkeen aloitimme Vehmaisten kylässä ruumiin löydön tapahtuessa läsnä olleiden kuulustelut.

Metsänvartijanpoika EH:

Heinäkuun 1. päivän aamuna noin kello 8 saapui kotiimme Vehmaisten kylästä kotoisin oleva MH kysyen isääni. Kun isäni ei ollut kotona selitti MH, että läheisellä tiellä oli noin 30 Vehmaisten kyläläistä, jotka ovat menossa etsimään MI:n ruumista. MH pyysi minua liittymään mukaan. Päätin lähteä mukaan ja metsän alettua muodostettiin ketju, ja olin ketjun vasemmalla laidalla. Kun olimme kulkeneet kotoani noin kaksi kilometriä rajalle päin, tuli MH, joka johti etsimistä, ketjun vasempaan päähän ja poistui sitten taas toiseen päähän. Jonkun ajan kuluttua kuuluikin huuto, että MI:n ruumis oli löydetty. Riensin paikalle. Silloin ei kukaan vielä ollut koskenut ruumiiseen. Tämän jälkeen tarkasti MH ruumista ja löysi rinnassa olevan haavan. Taskuja hän ei katsonut.

Talollisen leski MR:

VI M:n veli pyysi minua lähtemään 1.7. aamulla etsimään M:n ruumista. Tultaessa lähelle löytöpaikka etsintäketjua johtanut MH kulki edessäni noin kymmenen metrin päässä. Yhtäkkiä MH totesi: ”Tuossahan se MI makaa.” Yhdessä menimme ruumiin luo. Haava tarkastettiin, ei muuta.

Talollinen MH:

Johdin vainajan etsimistä vainajan isän, lesken ja veljien pyynnöstä. En tiedä asiasta mitään muuta, enkä tiedä, millä matkalla MI kyseisenä iltana liikkui.

Etsivä Antti Makkonen:

Kuulustelujen jälkeen luovutimme MI:n ruumiin omaisille vietäväksi leikkaushuoneeseen. Tutkinnassa jäi selvittämättä, missä on se ase, jolla MI olisi ampunut häntä vartioineen Lifländerin. MI:n omaiset eivät tietäneet kuulusteluissa, oliko MI:lla taskuase. Etsivä Adam Uutela oli löytänyt paikalta aiemmin 1.7. Colt-pistoolin hylsyn.

Omana arvelunamme yhdessä ylietsivä Vikmanin kanssa merkitsimme tiedoksi esitutkinta-aineistoon, että MH, joka oli ollut useasti pidätettynä Etsivän Keskuspoliisin Terijoen alaosastolla syyllisenä rajan ylittämisestä, oli todennäköisesti ollut mukana salakuljettajien joukossa, ja löysi sitten MI:n ruumiin, otti aseen ja mahdolliset paperit MI:lta, minkä jälkeen järjesti vainajan veljen VI:n kanssa etsinnän järjestäen itsensä etsintäketjussa paikalle niin, että ruumis löydetään tiheässä metsikössä kyläläisten toimesta. (Kirjoittajan lisäys: Myöhemmin selvisi, että tämä arvelu ei pitänyt paikkaansa)

Tilannekatsaus_ote

Etsivän keskuspoliisin Terijoen alaosaston päällikkö Kaarlo Penttilä:

Heti kahakan jälkeen aloimme epäillä, että entinen ”tsekisti”* Ahjärven kylästä kotoisin oleva AJ olisi ollut osallisena kahakassa. Tiedustelun kautta saimmekin todistettavasti selville, että AJ oli ollut tuolloin salakuljettajien joukossa. Toisen pidätetyn henkilön kertomuksen perusteella saimme perusteet pidättää AJ:n. AJ:n ensimmäisten kuulustelujen jälkeen saimme syyn pidättää AL:n, joka oli saapunut Suomeen salaa Neuvosto-Venäjältä ja oli käynyt pari kertaa AJ:n asunnolla ja ostamassa yhdessä AJ:n kanssa Viipurista salakuljetustavaroita. Pitkien kuulustelujen jälkeen AL tunnusti olevansa tietoinen rajakahakasta, sillä hän oli ollut tuolloin vastaanottamassa Neuvosto-Venäjän puolella muutaman muun inkeriläisen kanssa salakuljetustavaroita, joita olivat tuomassa Vehmaisista AJ, MI, MEI ja PV. Kun nämä miehet palasivat takaisin Suomen puolelle, tapahtui rajalla yhteenotto rajavartijoiden kanssa.

AL:n kertomuksen perusteella pidätimme tammikuussa PV:n Vehmaisista ja hänen kuulustelut paljastivat monia uusia seikkoja tapauksesta. Tammikuun lopussa 1926 AJ tunnusti vihdoin kuulusteluissa osallisuutensa rajakahakkaan ja kertoi, että hän on harjoittanut parin vuoden ajan laajamittaista salakuljetusta. Ryhmä, johon hän kuului, kävi matkoilla Neuvosto-Venäjän puolella ja kaikki jäsenet olivat aseistautuneet, koska eivät halunneet jäädä kiinni Neuvosto-Venäjällä. AJ myös tunnusti, että hän ja MI olivat syyllisiä ampumiseen, sillä PV ja MEI tulivat noin 500 – 800 metriä jäljessä, eivätkä olleet mukana yhteenotossa. AJ uskoi, että MI ampui Lifländerin. Hän kertoi itse ampuneensa vain ilmaan, eikä osannut sanoa kenen luodista päällysmies Nuora oli haavoittunut, koska MI oli ampunut vain kerran. AJ kieltää jyrkästi, että heidän mukanaan olisi ollut kommunistien salapostia tms. Rajalla käytiin vain salakuljetusasioissa. AJ tunnusti, että kahakassa mukana ollut Colt-pistooli oli piilotettuna hänen perunakellarissaan kaivettuna maan sisään, josta alaosaston etsivät hakivat sen 29.1.1926. Neljäntenä mukana ollut MEI, lähtöisin Lipolasta, meni salateitse marraskuussa 1925 Neuvosto-Venäjälle ja on siellä nyt tiettävästi sikäläisen GPU:n palveluksessa.

PV kielsi aluksi osallisuutensa kahakkaan, mutta kertoi tavanneensa MEI:n muutamaan kertaan rajalla siellä syksyllä liikkuessaan. Pitkään jatkuneissa kuulusteluissa PV vihdoin tunnusti olleensa mukana sillä kertaa, kun kahakka tapahtui, mutta kielsi ottaneensa osaa ammuntaan, koska hänellä ei ollut asettakaan mukana, mikä pitikin muiden kertomusten perusteella paikkansa. PV kertoi harjoittaneensa salakuljetusta 1924 -25 joutumatta kertaakaan kiinni rajalla.

Meillä on ollut pitkään tiedossa, että asemilla on palveluksessa rajavartijoita, jotka ottavat vastaan lahjuksia. PV ja AJ tunnustivatkin lahjoneensa koko ajan rajavartijoita. Tämän vuoksi heillä on ollut esteetön kulku rajalle Suomen puolella. Lahjukset välitti rajavartijoille talollisen poika VK Vehmaisista, joka tunnustikin välittäneensä lahjuksia 1924 Riihiön rajavartioasemalla palveleville HU:lle, VR:lle, MK:lle. Lisäksi hän kertoi, että kesällä ja syksyllä 1925 lahjuksia on ottanut vastaan rajavartija TM. Kuulusteluissa helmikuussa 1926 rajavartijat VR ja TM tunnustivatkin ottaneensa vastaan salakuljettajilta useisiin tuhansiin markkoihin nousevia lahjuksia. MK on kieltänyt toistaiseksi lahjusten ottamisen, vaikka hänenkin lahjusten vastaanotto on todistettavissa.

*Lenin perustuman Neuvostoliiton salainen poliisin TSEKA:n, myöhemmin GPU, jäsen tai tiedustelija

Teksti on Kansallisarkiston alkuperäisasiakirjojen mukainen. Tutkintapöytäkirjojen kertojat on muutettu 1. persoonaan. Lisäksi nimikirjaimia ja henkilöiden tunnistetietoja on muutettu.

Koostanut: Raimo Ranta