Mikä oli Riitamaa?

Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuonna 1323 Ruotsin valtakunta sai ensimmäisen virallisella asiakirjalla vahvistetun itärajansa. Raja jakoi Karjalan ja koko nykyisen Suomen alueen kahtia kolmeksisadaksi vuodeksi. Raja lähti Siestarjoen suulta Ristkiven harjun vedenjakajan yli sen soilta alkavaa Saijanjokea pitkin Vuokseen. Kivennavan seutu tuli tällöin osaksi Ruotsin kuningaskuntaa ja sen äärimmäiseksi raja-alueeksi Novgorodia vastaan.

Rajasopimuksen määritelmä rajasta oli epätarkka. Rajana oleva Siestarjoki eli Rajajoki kulki yläjuoksulla kahtena haarana. Venäläisten ja inkeriläisten tulkinta rajasta oli, että se erosi Tonterin kohdalta Rajajoesta Siesjokea pitkin Siesjärven ja Petäjärven kautta joen läntistä haaraa Ronnunjokea pitkin. Suomalaiset ja ruotsalaiset tulkitsivat, että joen itäinen haara oli maiden välinen raja. Jokihaarojen väliin jäi noin 60 kilometriä pitkä ja 30 kilometriä leveä kaista, jota ryhdyttiin nimittämään Riitamaaksi.

Riitamaa
Riitamaa Heikki Kirkisen Karjala taistelukenttänä – Karjala Idän ja lännen välissä II- teokseen perustuen. Riitamaan sijaintia nykykartoilla tai viime vuosisadan kartoilla on hankala tarkasti todeta. Sen ajan rajankäynneissä tärkeitä olivat vesireitit, jotka olivat sopimusta tehtäessä luonnossa helposti tunnistettavissa. Riitamaahan kuuluivat seuraavien Kivennavan kylien alueita: Hartonen, Hiirelä, Holttila, Kanala, Kekrola, Multala, Riihiö, Ronnunkylä, Räikylä, Saarenmaa, Seppälä, Siiranmäki, Soppikylä, Suurselkälä, Tonteri, Vanhakylä ja Vehmainen.

Riitamaa oli viljavaa seutua, se oli myös yksi syy molempien puolten kiinnostukseen, joka purkautui hävitysretkinä ja rajakahakoina ja paljon vakavampina sotaretkinä. Taisteluja käytiin jokaisen sukupolven aikana. Pähkinäsaaren rauhan ja Täyssinän rauhan (1595) välissä Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin ainakin 40 rauhanneuvottelua. Vuonna 1553 Kustaa Vaasa lupasi määräaikaisen verovapauden niille, jotka muuttaisivat Riitamaalle, tarkoitus oli osoittaa alueen kuuluvan Ruotsille. Venäläiset pitivät tätä provokaationa.

Kun diplomaattiset neuvottelut eivät johtaneet tulokseen, niin toistuvat kahakat ja molemminpuoliset rajarikkomukset lopulta eskaloituivat, ja tsaari Iivana IV antoi vuonna 1555 määräyksen hyökätä Viipuriin kostoksi ruotsien rajaloukkauksista. Yritys kariutui karulla tavalla jo Kivennavalla, Joutselän taistelussa, missä Kivennavan linnan parinsadan ammattisotilaan ja neljänsadan talonpojan joukko päihitti ainakin kymmenkertaisen vihollisen ja ajoi heidät takaisin rajan taakse.

Seuraavan vuoden alussa venäläiset hyökkäsivät väellä ja voimalla. ”Kivennavan talot savusivat taas. Asukkaat yrittivät piilopirtteihinsä ja pakomatkalle. Vihollisen kynsiin joutuneet tapasivat kohtalonsa. Heikommat, kuten lapset, murhattiin, vauraammat otettiin vangeiksi ja myytiin Venäjälle mahtaville pajareille orjuuteen. Miehestä maksettiin kymmenen kopeekkaa, naisesta viisitoista”. (Paavo Kiuru: Kivennapa. 1952, s.25).

Kannaksen rajariidat johtivat lopulta Pitkään Vihaan, pohjoismaiseen 25 vuoden sotaan. Kannaksen rajaseuduilla käytiin veristä sissisotaa, Kivennapa ja sen siviiliväestö kärsivät suunnattomasti. Puolet sen taloista hävitettiin tai ne autioituivat. Kokonaiset kylät hävitettiin ja tyhjennettiin, mm. Ahjärvi, Ikola, Joutselkä, Lipola, Patrikki, Pihlainen, Polviselkä, Seppälä, Vehmainen ja Ylentelä. Sota päättyi Täyssinän kylässä Inkerinmaalla vuonna 1595 allekirjoitettuun rauhansopimukseen. Siinä vahvistettiin Pähkinäsaaren rauhan raja ruotsalaisten käsityskannan mukaisesti. Riitamaan nimi jäi elämään, eivätkä rajariidat ja rajaloukkaukset tähän päättyneet.

Teksti: Kyösti Pulliainen (Artikkeli on julkaistu kesäkuun 2015 Kivennapalaisessa)

Lähteet:
Heikki Kirkinen: Karjala taistelukenttänä, Karjala idän ja lännen välissä II, 1976
Paavo Kiuru: Kivennapa, 1952